Ina Mikkola sai paniikkikohtauksen! – Kertoo avoimesti tapahtuneesta

Avoimesti paniikkikohtauksestaan kertova tv:stä tuttu juontaja sai kohtauksen loppumaan erikoisella tavalla.

”Sain paniikkikohtauksen. En ole koskaan aiemmin saanut sellaista”, Ina Mikkola kertoo Instagramissaan.

Ina Mikkola on toimittaja ja kirjailija sekä juontaja.

”Kohtaus alkoi niin, että vaikka makasin sängyssä, niin minua pyörrytti. Tuntui oudolta. Jotenkin siltä, kuin en olisi läsnä normaalilla tavalla. Oli etova olo. Vaikea hengittää. Rinnasta puristi. Luulin, että kuolen. Olin varma, että kuolen.”

”Ensin ajattelin, että olen varmaan juonut liian vähän vettä. Sitten ajattelin, että minulle tuli joku muu ns. sairauskohtaus. Sitten tajusin, että tämä on paniikkikohtaus, kun muistin, miten muut ihmiset ovat kuvailleet omiaan.”

Ina yritti erilaisia keinoja päästä paniikkikohtauksesta eroon. Lopulta löytyi sopiva.

”Sanoin, että laita soimaan jotain kantaaottavaa aggressiivista rappiä. Soimaan lähti N.W.A:n Fuck Tha Police.

Muistin keskustelleeni twerk-tanssija Tinzen kanssa sellaisesta kiinnostavasta seikasta, kuinka twerkatessa lantion liike voi nk. vapauttaa kehoon kertynyttä traumaa, joten ajattelin, että ehkä sellainen aggressiivinen twerkkaus voisi olla hyvä toistuva liike. Vaikka en edes osaa twerkata, koska se on teknisesti niin vaikeaa, niin päätin yrittää.”

”Nojasin kyynärpäillä sängyn reunaan ja heilutin persusta kunnon aggressiolla samalla, kun räppäsin biisiä mukana. Tilanne alkoi samalla huvittaa minua suunnattomasti. Mutta kohtaus loppui! Eli tämä keino toimi kohdallani. Olin hämmentynyt ja helpottunut.”

Paniikkikohtaus on äkillinen voimakas pelko- tai ahdistuskohtaus, jonka yhteydessä ilmenee erilaisia sympaattisen hermoston aktivoitumisesta johtuvia fyysisiä oireita, kertoo Terveyskirjasto.

Paniikkikohtauksen oireita ovat sydämentykytys, rintakivut, hikoilu, vapina, hengenahdistus, tukehtumisen tai kuristumisen tunne, pahoinvointi, vatsavaivoja, huimaus, pyörtymisen tunne, puutuminen, kihelmöinti, vilunväreet tai kuumat aallot.

Terveyskirjaston mukaan paniikkikohtaukset ovat epämiellyttäviä ja pelottaviakin, mutta ne eivät ole vaarallisia ja menevät itsestään ohi.

Lue myös:

Tässäkö sähköautoilun sudenkuoppa? ”Järjetöntä pitää 4 tunnin taukoja”

Tällainen on 24v. opettajatar – seksiä oppilaansa kanssa – kuka olisi uskonut viattoman oloisesta brunettesta!

Uuteen kotipaikkaan muuttaneella Tapani Kansalla erikoinen talon omistusjärjestely

Muistatko vielä Shania Twainin? – 57-vuotias poseeraa lähes nakuna

Tältä näyttää lapsiperheeseen tullut ukrainalainen pakolaisnainen, jonka vuoksi isä jätti kaiken! – kuvissa upeana

Yläosattomissa MM-finaalin suorassa lähetyksessä viuhahtaneen naisfanin kuva levisi mediassa

Mies hylkäsi avovaimonsa kotiin tulleen ukrainalaisen pakolaisen vuoksi – kaunis vaaleaverikkö!

Mautonta vai makeaa? – Qatarissa paljastellut MM-fani esitteli muotojaan finaaliottelussa

Thaimaalainen Nat riisuu ujostelematta – liitto miljonäärimiehen kanssa lisäsi julkisuutta

Hymy: Elli Haloo vaihtoi miestä!

Ups, tarpeilleen mennyt vaimo unohtui tien varteen – käveli 20km – arvaa suuttuiko?

Tässäkö maailman kuumin puuseppä – 19-vuotias Lauren valloittaa somessa

Näin säästät talouspaperia huomattavia määriä

Uskoisitko, että Paula on 60-vuotias? – kuin teinitytöksi photoshopattu

Heräätkö yöllä, etkä saa sen jälkeen unta? – Tässä vinkki lukijalta!

Upea ja uhkea Erika Vikman laski rintaliivinsä alas – muodot esillä

Seksistä oppilaansa kanssa syytettynä ollut opettajatar tarjoaa joogapalveluja – kuva julkaistu bikineissä!

10 hemaisevaa kuvaa ja videota Lidlin Laurasta – kaikkien aikojen kuumin kassaneiti!

Miesvangilla ”sopimaton suhde” kahden naisvartijan kanssa – hehkeistä naisvartijoista kuvat julki

Kaunis matematiikan opettajatar hehkeänä kuvissa: ”Tavoitteena olla tuottava”

Vinkki ”tosisäästäjälle” – vessanpönttö puhtaaksi kierrätyksellä – ja halpaa on!

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti