Jaguar-miestä epäillään nyt taposta ja 5:stä tapon yrityksestä – täällä kaikki tapauksesta!

Eilen Jaguar-merkkisellä autollaan Helsingin keskustassa kauhua kylvänyttä miestä epäillään taposta, viidestä tapon yrityksestä, rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän on nyt pidätettynä ja häntä esitetään vangittavaksi.

51-vuotias mies ajoi eilen autollaan kuuden henkilön päälle Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun risteyksessä suojatiellä. Yksi ajoneuvon alle jääneistä uhreista, 51-vuotias nainen kuoli ja muille viidelle tuli eriasteisia ruhjeita ja murtumia.

Tutkinnassa on selvinnyt, että ajoneuvoa kuljettanut mies on lähtenyt hieman kello 18 jälkeen liikkeelle autollaan Senaatintorilta ja ajanut Aleksanterinkadulle Mannerheimintien suuntaan. Ennen Mannerheimintietä kuljettaja on kiihdyttänyt niin, että ihmiset ovat joutuneet väistämään autoa, joka oli kääntynyt Mannerheimintielle etelän suuntaan. Täältä hän oli kääntynyt Lönnrotinkadulle, jossa oli ajanut kovalla nopeudella suojatiellä katua vihreillä valoilla ylittäneiden ihmisten päälle.

Sitten kuljettaja oli jatkanut matkaa Lönnrotinkatua, josta oli kääntynyt Annankadulle, pysäköinyt autonsa ja mennyt läheiseen ravintolaan. Poliisi otti hänet kiinni ravintolasta. Mies ei vastustellut kiinniottoa.

Ajoneuvon kuljettaja on alustavasti myöntänyt, että on ajanut torvea soittaen voimakasta ylinopeutta Aleksanterinkadulla ja jatkanut edelleen Mannerheimintien kautta Lönnrotinkadulle välittämättä siitä, jos joku jää auton yliajamaksi.

Asian esitutkinta ja tekniset tutkimukset jatkuvat.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Jaguar, Lönnrotinkatu, Mannerheimintie, yliajo

Kommentit

Oma kommentti