Kimmon tarina – juoposta miljonääriksi

22-vuotiaana Kimmo Riihimäki perusti Hämeen Laaturemontin. Hänen sydämessään paloi halu isompaan. Niin kävi vuosia myöhemmin, kun hän osti Vesivekin.

Viime tilikaudella Kimmon yritys teki 80,4 miljoonan euron liikevaihdon ja tilikauden lopussa sillä oli yhteensä 564 työntekijää. Ruotsissa toimii tytäryhtiö Vesivek Sverige AB, ja siellä on kolme toimipistettä. Sen liikevaihto oli viime tilikaudella 15,8 miljoonaa euroa.

Aina ei ole ollut ihan näin.

33-vuotiaana hän löysi itsensä alkoholisoituneena ja velkaantuneena, eikä hänellä ollut jäljellä ainuttakaan työntekijää.

– Juomiseni oli karannut sen verran käsistä, ettei minua kestänyt kukaan, työntekijätkin lähtivät muualle töihin. Silloin olin sellaisessa umpikujassa, etten nähnyt valoa tunnelin päässä. Oli saatava apua, ja hakeuduin päihderiippuvaisia auttavaan Minnesotahoitoon Lapualle.

Hoitoonkin mennessään hän oli vielä sitä mieltä, että ei hän ole mikään juoppo.

-Sain siellä viisi päivää uskotella harhaani, etten ollut alkoholisti, jonka jälkeen oli katsottava totuutta silmiin.

Kimmo raitistui. Häntä kosketti se, kun Minnesota-hoitoa oltiin hiljattain ajamassa taloudellisten vaikeuksien vuoksi alas.

Hän päätti pelastaa konkurssin partaalle joutuneen yrityksen.

– Koin sen velvollisuudekseni. Siellä on ollut talousasiat rempallaan, sillä siellä on sydämellä tehty auttamistyötä. Maksuja ei ole lähdetty asiakkailta perimään, jos he ovat jättäneet maksamatta ja tämä on ollut iso syy sen ongelmiin. Osakeyhtiön pitää kuitenkin olla tuottava.

Kimmo on päättänyt, että Minnesota muutetaan voittoa tavoittelemattomaksi yhdistykseksi, mutta sitä ennen yrityksen talous on saatava kuntoon. Lue juttu lehdestä.

Teksti:Hymyn toimitus, Carmen Heikkilä
Kuvat:Mika Lahtonen
Avainsanat: alkoholismi, Kimmo Riihimäki, Minnesota, Vesivek

Kommentit

Oma kommentti