Maisa Torppa ja Jari-Matti erosivat – Maisan tilitys aiheesta

Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat päättäneet yli kolme vuotta kestäneen seurustelunsa. Maisa haluaa avautua aiheesta someseuraajilleen. Hän kertoo mystisestä tapahtumasta lähes vuosi sitten ja vierittää myös vastuuta liian innokkaan median suuntaan.

-Jo kolme ja puoli vuotta sitten hämmästyttiin Jari-Matin kanssa siitä, kuinka paljon ihmisiä kiinnosti meidän kahden parisuhde. Annettiin muutamat haastattelut ja kuviteltiin tilanteen siitä rauhoittuvan. Meidän vuodet yhdessä on sujunut pääsääntöisesti todella onnellisesti ja rakkauden täyteisesti. Tietysti on ollut haasteita, esimerkiksi kokoaikainen rallin aiheuttama stressi ja Jari-Matin entinen tyttöystävä rallipiireistä, joka vainosi meitä todella pitkään, Maisa avautuu.

-Tämän vuoden alussa sain tietää jotain aivan täysin musertavaa, mutta siitäkin kaikesta pikku hiljaa selvittiin. Viime viikot ovat olleet jotain aivan kamalaa, ja ne ovat kuluttaneet meidän molemmat todella loppuun. Kuitenkaan parisuhteemme ei ole säröillyt vaan kohu-uutisista huolimatta ollaan yritetty elää tähän asti niin tavallista arkea kuin mahdollista.

Maisa kertoo ”pusujen kera” lähteneensä suunnitellusti Monacoon toiseen kotiin hakemaan Jari-Matin papereita ja näkemään ystäviään.

-Torstaina palasin reissusta ja järkytyksekseni tuloaulassa vastassa odotti TV-kamera, joka juoksi perässäni kommenttien toivossa. En muista koskaan joutuneeni sellaisen pakokauhun valtaan ja silloin tajusimme molemmat rajan ylittyneen pahasti. Aloimme yhdessä Jari-Matin kanssa pohtia asiaa ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka rakastamme toisiamme maailman eniten, emme kumpikaan kestä tällaista ajojahtia. Olemme yhdessä pariskuntana liian kiinnostavia, jotta saisimme elää tavallista rauhallista arkea.

-Huhujen rikkomiseksi on myös täsmennettävä, ettei väliimme ole tullut kolmansia osapuolia. Koska rakastamme toisiamme niin äärettömästi, annamme toistemme siksi mennä ja jatkamme sen takia elämää ystävinä. Kummallakin meistä täytyy olla mahdollisuus tavalliseen rauhalliseen arkeen ja suomalainen media ei sitä meille anna niin kauan kuin elämme pariskuntana. Me ollaan molemmat liian herkkiä persoonia kestämään tällaista median aiheuttamaa painetta. Me pysymme ystävinä ja tuemme toisiamme kaikessa. Emme aio kommentoida asiaa enempää ja toivomme nyt viimein rauhaa, jotta saamme rauhassa toipua tästä suuresta surusta…

Maisa julkaisi myös särkyneen sydämen kuvan:

 

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: ero, Jari-Matti Latvala, Maisa Torppa

Kommentit

Oma kommentti