Missi-Eveliina suhteestaan Tuomas Enbuskeen: ”Vaikea uskoa että Tuomas kävi maksullisissa suhteemme aikana”

Miss Suomi -finaalissa kisaava Eveliina Tikka on ollut otsikoissa seurusteltuaan muutama vuosi sitten mediapersoona Tuomas Enbusken kanssa. Suhde päättyi myrskyisissä merkeissä ja Eveliina teki rikosilmoituksen Tuomaksesta, mutta pari päätyi lopulta sovintoon.

– En voi muuta kuin toivottaa Tuomakselle pelkkää hyvää. Kaikki välit ovat kunnossa, eikä minulla ole hänestä mitään pahaa sanottavaa, Eveliina sanoo Hymyn painetun lehden jutussa tänään.

Kaksikon suhdetta koettelivat ongelmat, jotka kumpusivat Tuomaksen alkoholinkäytöstä. Lopulta Tuomas hakeutui psykiatriseen hoitoon. Diagnoosi oli vaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tuomas on kertonut käyttäneensä prostituoitujen palveluja.

– En tiennyt siitä, enkä halua edes tietää missä välissä niitä on ollut. Minun on vaikea uskoa, että niitä olisi ollut suhteemme aikana, mutta voihan se olla mahdollista, Eveliina oudoksuu haastattelussa.

Juhamatti Niemisen jutussa hän avautuu omasta kiusaamisestaan, joka on ollut rankkaa jo kouluajoista saakka. Kiusaajat muun muassa tekeytyivät Eveliinaksi ja lähettivät rehtorille kirjeen… Lue juttu lehdestä. Lehdessä myös upeat ja seksikkäät kuvat Eveliinasta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Eveliina Tikka, Tuomas Enbuske

Kommentit

Älä välitä niin käyn minäkin. Jostain on se hellyys ja läheisyys saatava kun oma vaimo pelaa kaikki vapaa ajan puhelimella

Oma kommentti