Suomalaislaulaja: Laihtui 12 kiloa ja tykkää elää erakkoelämää – ”Rakkaus voi silti tulla”

Anneli Saaristo on viettänyt aikaa yksin koko koronaepidemian ajan.

– Hyvä ystäväni Pauliina Vallin toi minulle ruoat oven taakse. Tänä aikana olen laihtunut 12 kiloa. Painonpudotus on tapahtunut itsestään. Kun tuotiin ruoka, niin en päässyt kauppaan ostamaan nameja. Sitten rupesin laihtumaan. On paljon kevyempi olo. Voi jopa olla, että diabetekseni on häipynyt. Menen testeihin heti kun vain korona sallii, Tampereella asuva Anneli Saaristo kertoo Hymyn painetun lehden haastattelussa.

Jutussa hän hän tokaisee, ettei eristäytyminen haitannut koronan aikana paljoakaan:

-Olen erakkotyyppi. Olen lapsesta saakka ollut tällainen. Silloin jo ärsytti, jos lapsia tuli leikkimökkiini. Rakastin olla siellä yksin. Otin usein avaimet sisäpuolelle, jotta sain olla rauhassa. Sen sijaan rakastan olla yleisön edessä. Olen yleisön palvelija viimeiseen saakka. Sitten kun saavun kotiini, olen jälleen täysin erakko. Yksin ollessani luen paljon ja vain olen. Luovuus syntyy siten. Se syntyy laiskuudesta.

Anneli elää sinkkuna ja sanoo lakanneensa etsimästä. Hänen mielestään miesten on nyt vuoro etsiä häntä.

-En osaa sanoa mihin rakkaudet ovat päättyneet. Tulee kaikennäköisiä tilanteita eteen ja elämässä sattuu kaikkea. En ole koskaan ajatellut, että olisin yhden ihmisen kanssa koko elämääni, Anneli mietiskelee painetussa lehdessä.

Mutta rakkaus saa silti tulla:

-Aivan hyvin uskon, että vielä rakkaus voi tulla vastaan. Tosi kiva olisi jonkun papparaisen kanssa köpötellä. Rakastutaanhan sitä vielä vanhainkodissakin. Miehellä täytyy olla kyky empatiaan, lämmin sydän ja hänen tulisi olla hauska sekä älykäs. Sellaiselle sanoisin, että jees.

Teksti:Hymyn toimitus, Ilari Kauppinen
Kuvat:Matti Matikainen
Avainsanat: Anneli Saaristo, erakko

Kommentit

Oma kommentti