Suomalaispopparilta runokirja – mutta ei ihan mikä tahansa: ”Irja ottaa hotellihuoneessa herkkua suuhun”

Hausmylly-yhtyeen keulakuva ja perustajajäseniin kuuluva Enzo Pulkkinen jaksaa yllättää. Tällä kertaa runokirjalla.

Maailman reunalla 2020 -kiertuetta hiljaisuudessa puuhastelleelta mieheltä on tulossa runokirja nimeltään Rakkauden sinfonia.

Enzo kertoo ajatuksistaan näin:

-Olen siirtynyt aivan uusiin ulottuvuuksiin, olen nimittäin kirjoitellut runoja jo monta vuotta ja aion julkaista kevään aikana ensimmäsen runokirjani.

Runokirjasta tullaan kuulemaan otteita Pertti Salovaaran tulkitsemana Härdelli 2.0 -ohjelmassa.

Hymy sai julkaistavakseen yksinoikeudella ja ensimmäisenä yhden Enzon rakkausrunoista. Näin se kuuluu.

Itämaista rakkautta

Oli meillä Irjan kanssa
bäkkärillä yhteinen pullo.
Sanoin että tarinat kertoo
että isompi mulla on.
Turhaan tässä enään väänellään,
tahtoisin päästä sua jo kääntelemään.
Tillin tallin tikka hakkaa
nokkaansa puuhun.
Sillä aikaa Irja ottaa hotellihuoneessa
herkkua suuhun.
Aamulla on pää
krapulasta turra.
ja rukoilen että voisin käteni irti purra.
Omatunto koputtaa
akka jaksaa naputtaa.
Rakkaus repii sielua rikki
silmän alla on mulla yksi tikki
Radiosta kuuluu itämaista rakkautta
Maistraatissa vannon tämä on ikuisesti totta.
Missä on mun pissapotta?

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Enzo Pulkkinen, Hannu Pulkkinen, Härdelli, Hausmylly, Pertti Salovaara, runo

Kommentit

Oma kommentti