Selfie, Instagram

Syöpäsairas Janita Lukkarinen julkaisi uusia kuvia itsestään: Tältä näytän nyt!

Heinäkuussa 2018 television realityohjelmista tuttu Janita Lukkarinen kertoi julkisuuteen sairastavansa syöpää. Tuolloin hän ei vielä nimennyt sitä tarkemmin. Sittemmin se on paljastunut lymfoomaksi.

Nainen on kamppaillut syöpänsä kanssa julkisuudessa 2 vuotta ja kolme kuukautta ja kertonut sen käänteistä avoimen rehellisesti, viime aikoina tosin hyvin vähän, sillä hän on saattohoidossa. Saattohoitopaikka Terhokoti vaihtui tänä kesänä Janitan sairaanhoitajatädin kotiin, jossa käy lisäksi myös kotisairaanhoito.

Janita on kertonut sosiaalisessa mediassa, että hän lähti Terhokodista, koska lääkärien ennustusten vastaisesti syöpä ei koitunutkaan hänen kohtalokseen niin nopeasti. Janitaa hoidetaan enää kipulääkkein, parantavaa hoitoa hän ei sanojensa mukaan saa.

Esimerkiksi kortisonilääkitys on lopetettu, ja niinpä Janitan turvotus on voimakkaasti laskenut. Janitasta ei ole vähään aikaan kuultu, mutta eilen hän laittoi Instagramin tarinaosuuteen pari tuoretta kuvaansa. Ne tässä alapuolella.

Janitaa on arvosteltu siitä, että hän meikkaa ja haluaa näyttää hyvältä, vaikka on parantumattomasti sairas.. Onpa hän saanut myös puolustajia: Miksi sairas ihminen, joka on aina tykännyt kauneudesta ja estetiikasta, ei viime aikoinaan saisi laittautua omaksi ilokseen. Tähän jälkimmäiseen on helppo yhtyä.

Janita on Big Brotherin lisäksi tuttu Martina ja hengenpelastajat, Temptation Island Suomi ja Hottikset -ohjelmista.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Janita Lukkarinen, lymfooma, syöpä

Kommentit

Oma kommentti