Vaarallinen takaa-ajo keskustassa Tampereella – törkeät lukemat

Poliisi sai iltapäivällä useita ilmoituksia kaahaavasta ja epämääräisesti liikkuvasta henkilöautosta Tampereen keskustassa.

Partio havaitsikin noin klo 14.50 tuntomerkkeihin sopivan auton Hämeenpuiston ja Kauppakadun risteyksessä olevissa liikennevaloissa. Poliisi jalkautui ja yritti ottaa kuljettajan kiinni, mutta valojen vaihtuessa vihreäksi auto lähti pakenemaan. Väliin kuski kaahasi kävelyteitä ja ajoi kiellettyyn ajosuuntaan.

Poliisi päätti luopua takaa-ajosta sen aiheuttamien vaaratilanteiden vuoksi. Auton nähtiin suuntaavan Pyynikille ja näköyhteys siihen katkesi. Pyynikinkujan päässä auton havaittiin lopulta törmänneen puuhun ja lähtevän vielä liikkeelle takaisin kohti keskustaa. Kapean tien vuoksi pakeneva auto ei päässyt ohittamaan poliisiautoa vaan se pysähtyi poliisiauton eteen.

Autosta otettiin kiinni vuonna 1975 syntynyt mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Takaa-ajon aikana oli runsaasti jalankulkijoita ja ajoneuvoja liikkeellä.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: kaahari, poliisi, Rattijuoppo, Tampere

Kommentit

Oma kommentti