IL ja IS: Tässä on Erika Vikmanin äiti! – kuvalinkit!

Erika Vikman. Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia.

Erika Vikmanin Saija-äiti on astunut julkisuuteen.

 

Iholla AVA tv-kanavan ohjelman lehdistötilaisuus, Erika Vikman ,tangokuningatar. 15.3.2017
© Kari Pekonen/Otavamedia

 

Erika Vikman voitti Uuden Musiikin Kilpailun ja edustaa Suomea Euroviisuissa kappaleella Ich Komme.

Saija Vikmanin mukaan Erikan esitys oli nappisuoritus.

– Erikan esitys oli onnistunut ja siinä näkyi esiintymiskokemuksen myötä tullut varmuus ja taito ottaa lava haltuun. Lentävä mikki tulisuihkuineen oli nerokas päätös Ich komme -biisille, Saija arvioi Erikan esitystä Iltalehdelle.

Hän kertoo Iltalehdessä olevansa ylpeä ja iloinen Erikan voitosta ja uskoo, että Eriika vetää hyvän show’n Baselissa.

Saija tekee mielenterveystyötä ja hän on kiinnittänyt huomiota myös ikäviin kommentteihin etenkin sosiaalisessa mediassa.

– Äitinä ja lähes 30 vuotta mielenterveystyötä tehneenä kiusaaminen eri muodoissaan tuntuu kurjalta. Epäasiallinen ja vääristelevä kirjoittelu someverhon takaa on julmaa ja vääristynyttä vallankäyttöä ja kuvastaa, kuinka pahoin ihmiset voivat, Saija toteaa Iltalehdessä.

Samasta asiasta hän puhuu myös Ilta-Sanomissa.

 

Katso kuvat Erikan äidistä Iltalehdestä ja Ilta-Sanomista.

 

Eurovision laulukilpailu 2025 on 69. Eurovision laulukilpailu. Se järjestään Baselissa Sveitsissä Nemon voitettua Malmössä vuoden 2024 kilpailun kappaleella ”The Code”. Kilpailun semifinaalit järjestetään 13. ja 15. toukokuuta ja finaali 17. toukokuuta 2025.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Erka Vikman, Saija Vikman

Kommentit

Oma kommentti