Laulaja Anna Hanskin ravintola ajautui kaaokseen: ”Isoin ongelma täällä on johtaminen”

Uusimmassa Kuppilat kuntoon – jaksossa Hans Välimäki vierailee Leppävirralla ravintola Konnustuvassa. Kyseistä ravintolaa pyörittää iskelmätähti Anna Hanski yhdessä ystäviensä Tarun, Kimmon ja Jarin kanssa.

Toisin kuin monissa kuppiloissa Välimäki on erittäin tyytyväinen ruuan makuun ja laatuun. Konnustuvan ongelma löytyykin organisointipuolelta.

– Mutta ehkä kaikista isoin ongelma täällä on johtaminen ja sen puute. Jonkun pitäisi ottaa vastuu, te ette voi juosta täällä kuin ellun kanat päättömästi. Jonkun pitää pystyä pitämään langat käsissä, Välimäki lataa nelikolle.

Liikekumppanit ovat selvästi pohtineet asiaa itsekin.

– Meidän lähtöajatus tästä oli vähän toisenlainen, että me oltaisiin ikään kuin voitu kaikki keskittyä siihen omaan hommaan. Sitten se fakta tuli silmille, että meillä ei ollut porukkaa täällä tarpeeksi ja me lähdettiin kaikki rönsyilemään joka suuntaan. Se on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, että tästä on tullut tämmöinen leirikoulu, Hanski selostaa Välimäelle.

Huippukokin opastuksella ystävykset päätyvät siihen, että yksi valitaan pomoksi. Pestin saa Taru. Hänen tehtäväkseen jää esittää Välimäelle selkeä liikeidea, johon ravintolan toiminta tulevaisuudessa nojaa. Mies kuitenkin hieman epäilee, saadaanko rönsyily kertalaakista aisoihin.

– Muutenhan tässä on kyllä mun mielestä kaikki edellytykset, Välimäki muotoilee toiveikkaana.

Katso klippi jaksosta alta.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Anna Hanski, Konnustupa, Leppävirta, omistaja, ravintola

Kommentit

Oma kommentti