Lomaparatiisiin tiukan työputken jälkeen – Vappu Pimiän nautinnolliset lomapäivitykset

Vappu Pimiä on lomansa ansainnut. Malediiveillä lomaansa viettävä suosittu juontaja on päivittänyt ahkerasti kuvia Instagramiin. Kuvissa hän on meren äärellä, yhdessä miehensä kanssa ja nauttii täysin siemauksin lomastaan.

– 12 vuotta ollaan tänään painettu Metsolan Erkin kanssa samaa latua. Kannatti aikoinaan saunan lauteilla pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen esittää tiukka kysymys, että mikä tämän homman nimi oikein on, Vappu kertoo sosiaalisessa mediassa.

Ennen lomaansa Vappu kiitti uutta juontopariaan Tanssii Tähtien Kanssa -sarjan uusimman kauden päättyessä.

– Se oli siinä, nimittäin 15. Tanssii tähtien kanssa kausi!

Vappu kiitteli, että ensimmäistä kertaa tekivät töitä yhdessä Ernest Lawsonin kanssa ja ei olisi voinut saada parempaa juontoparia rinnalleen Mikko Leppilammen lähdön jälkeen.

Malediivit eli Malediivien tasavalta on noin 800 kilometriä pitkä saaristo Intian eteläkärjen lounaispuolella. Malediiveihin kuuluu kaikkiaan 1 190 saarta ja atollia, joista 200 on asuttua ja lisäksi 80 saarella on matkailijoiden majoituspalveluita. Saaret ovat suosittu turistikohde.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti