Rantakuntoon kesäksi? – Näin tanssijatar Ola onnistui ja näyttää alusasuissa kuinka vatsa tippui!

Ola Jordan sai reilusti painoa oltuaan raskaana. Äitiyskilot jäivät pitkäksi aikaa.

Vuonna 2020 hän ajatteli, että jotain on tehtävä.

40-vuotias Ola ja miehensä 44-vuotias James olivat ammattitanssijoita. Myös hänen miehensä oli saanut lisää niin sanottuja isyyskiloja.

Lääkärikin oli todennut, että molemmat ovat ylipainoisia ja kannusti heitä laihduttamaan.

Viettäessään yhteistä lomaa he päättivät saada kannustusta laihduttamiseensa. Ei tarvittu kuin kuva Instagramiin bikineissä ja uikkareissa – ja kannustajia löytyi roppakaupalla. Siellä heitä moitittiin myös lihaviksi.

Molemmat onnistuivat tiputtamaan painoa elämäntapojaan muuttamalla.

Ola kertoo tietävänsä hyvin, että kuinka vaikeaa on aloittaa elämäntapojen muuttaminen. Täytyy edetä päivä kerrallaan. Hän kehottaa olemaan armollinen itselleen ja jatkamaan määrätietoisesti eteenpäin.

Nyt Ola on julkaissut uuden kuvan.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: elämäntapojen muutos, Jordan, laihdutus, lihava, ola, painonpudotus

Kommentit

Oma kommentti