
Sukkahoususääret. Kuva: Unsplash.com
Yanet Garcia pitää kanavallaan liikennettä yllä julkaisemalla säännöllisesti vähäpukeisia kuviaan.
Kun hän esiintyi televisiossa, oli myös silloin katsojia melkoisesti ruutujen äärellä.
Säätyttönä maailmanmaineeseen noussut Yanet Garcia on 33-vuotias hyväkroppainen ja kaunis esiintyjä.
Hänet tunnetaan myös nimellä La Chica del Clima, ja hän on myös meksikolainen eroottinen malli, näyttelijä, vaikuttaja, OnlyFansissa julkaisija ja säätiedottaja.
Hän on esiintynyt myös aikuisille tarkoitetun Penthouse-lehden ensimmäisen meksikolaisen painoksen kannessa.
Meksikolaista televisiokanavaa julkisuutensa ponnahduslautana käyttänyt Yanet ei enää tarvitse lineaarista televisiota julkisuutensa ylläpitoon, sillä sosiaalisessa mediassa häntä katselee miljoonat silmäparit.
Kommentit
Oma kommentti