Sini Ariell julkaisi biisin! – Kuuntele!

Sini Ariell. Kuva: Kotialbumi.

Sini Ariell on julkaissut ensimmäisen kappaleensa.

Kuuntele alla Sinin biisi Patty Cake.

– Aion olla ”One Hit Wonder” eli yhden biisin hitti, Sini Ariell naurahtaa hymy.fille.

– Tämä biisi riittää ainakin nyt vähäksi aikaa, toki eihän sitä koskaan tiedä mihin sitä vielä päätyy.

Kappaletta Sini on hionut rauhassa jo alkuvuodesta 2023 saakka.

– Olen kirjoittanut tätä biisiä ja sen sanomaa pätkissä ja hionut jo vuoden 2023 tammikuulta asti. Olo on suoraan sanottuna huojentunut, kun olen vihdoin saanut työni päätökseen.

– Biisin sanoma on hyvin esillä vahvoissa sanoituksissani. Halusin sanoa biisissäni kaiken sen millä on väliä, mikä on totta ja mikä on tärkeää. En kainostele mitään, en anteeksipyytele mitään sanomaani enkä peräänny. Allekirjoitan ihan joka säkeistön ylpeydellä.

Sini Ariell. Kuva: Kotialbumi.

Ajatus kappaleesta syntyi ”tässä maailman hulluudessa” jo vuosia sitten.

– Alun alkujaan eka osio taisi olla tuo ”girls cuts their tits off and regret it later, when I say this they call me a hater”

– Eli se varoituksen sana niille teineille, jotka lähtevät sukupuolen vaihdokseen nuorella iällä ja peruvat tai katuvat aikuisina myöhemmin.

– Mistään ei muka saa puhua. Mut on suljettu mediasta ulos kun olen sanonut mielipiteeni. Huoli lasten terveestä kasvusta tässä häiriintyneessä Woke sumussa.

Sini toivoo, ja varmasti onnistuu, että kappaleesta tulee sosiaalisessa mediassa viraali.

– Tiedän että tästä biisistä tulee valtava hitti. Jengi on odottanut jo pitkään, että joku sanoo tämän kaiken ääneen. Biisi on helppo jakaa ja seistä sen takana. Biisi on kasvoton ja helppo kuunneltava. Soundi ja sanoitus on mielestäni just hyvä korvamato. Sain apua alkuperäiseen biittiin ystävältäni, joka kulkee taiteilija nimellä Henrich Von Kuntz. Hän jeesasi biisin pohjan kanssa. Masterointi, mixaus ja lopullisen biisin nauhoitus tehtiin Studio 51:ssä.

– Loin biisin mun sairauslomalla, kun en voinut tatuoida vaan makasin sohvalla. Musiikkivideo-sarjakuvan väänsin ihan itse tekoälyn kanssa pikku osioissa osuviksi sanoitukseen. Olen erittäin ylpeä ja iloinen tästä kokonaisuudesta.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Sini Ariell

Kommentit

Oma kommentti