Thaimaassa laillistettu kannabiskauppa kukoistaa – suomalaisturistin kuvia myymälöistä

Kannabiskauppa Bangkokissa. Kuva: Kari Pekonen

Hymy.fin lukija toteaa: ”Täällä näitä tuntuu olevan lähes jokaisen nurkan takana”.

Mies on matkustellut Thaimaassa jo jonkin aikaa. Bangkokin jälkeen Koh Samuille ja sieltä muualle Thaimaahan. Hän ei itse ota olutta kummempaa, mutta on kiinnittänyt huomionsa täysin uuteen ilmiöön.

Tänä vuonna Thaimaa poisti kannabiksen maan huumausainelistalta. Samalla se laillisti kannabiksen kasvatuksen ja hallussapidon. Aiemmin tilanne oli erilainen. Thaimaassa sai kovia tuomioita vähäisistäkin kannabikseen liittyvistä rikoksista.

Thaimaassa on kylläkin jo aiemmin käytetty kannabista lääkkeenä muun muassa kivunlievitykseen. Virallisesti maa laillisti kannabiksen lääkekäytön vuonna 2018. Thaimaa on Kaakkois-Aasian ensimmäinen kannabiksen kieltolain kumonnut valtio.

Suomalaisnäkökulmasta turistin silmin ilmiö tuntuukin erikoiselta. Ainakin tämän asian suhteen Thaimaassa on tapahtunut melkoisia muutoksia.

Chaweng Beach, Koh Samui. Kuva Kari Pekonen

Kannabista myyvä liike Bangkokissa. Kuva Kari Pekonen

Koh Samuilla kannabiskauppa. Kuva Kari Pekonen

Teksti:Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti