Ville Virtanen. Kuva: Juhamatti Nieminen/Otavamedia.
Rakkaassa länsinaapurissa vietetyt viimeiset kymmenen vuotta ovat tuoneet Ville Virtaselle, 62, etäisyyttä kotimaan parrasvaloihin. Ruotsalaiseksi konkarinäyttelijä ei itseään kuitenkaan miellä.
”Koen, että olen maailmankansalainen. Enemmän vielä universumin kansalainen, mutta nationalisti en ole missään tapauksessa. Se on tauti, josta paranee lukemalla ja matkustelemalla kuten Kjell Westö kirjoittaa romaanissaan Kangastus 38”, Ville kuvaa.
Perhe muutti vuonna 2014 aluksi vuodeksi Göteborgiin ja jatkoi sieltä seuraavana vuonna Tukholmaan Villen suomenruotsalaisen puolison, näyttelijä Birthe Wingrenin saatua kiinnityksen Kristina från Duvemåla -musikaaliin, joka pyöri molemmissa kaupungeissa. Lopulta he jäivät sille tielle. Parilla on yksi tytär.
”Kotimme on siellä, eikä meillä ole mitään kiirettä pois. Tukholma on hieno kaupunki, jossa on hyvä asua. Viihdymme siellä tosi hyvin.”
Viihtymistä on helpottanut ystävällinen ja avoin ilmapiiri, joka saa Villeltä kiitosta.
”Ruotsalaiset ovat kommunikoinnin ja dialogin maailmanmestareita. Puretaan asiat puhumalla ennen kuin ajaudutaan konflikteihin.”
Keskustelukulttuuri heijastuu arkeen spontaaneina ja myönteisinä kohtaamisina.
”Elämä on kevyempää ja rennompaa. Se ei ole pinnallista, vaan aitoa. Kun menee kauppaan, kassan hymy on aitoa ja kysytään, mitä kuuluu. Ruotsalaiset kestävät olemisen keveyttä paremmin, kun suomalainen hajoaa atomeiksi kevyen äärellä”, Ville vertaa.
Keveyttä elämään Ruotsissa on tuonut sekin, että näyttelijä on voinut kadulla liikkua rauhassa. Suomessa Ville on saanut julkisuutta lapsesta saakka vuonna 2019 edesmenneen isänsä, kaikkien tunteman viihdealan legendan Jukka Virtasenmyötä.
”Kun on julkkislapsi, tulee yhdistetyksi aina johonkin toiseen. Oman äänen löytäminen koko kansan rakastaman ikonin varjossa voi olla haastavaa.”
Ville on parhaillaan kirjoittamassa uutta romaaniaan, jossa hän pohtii omaa kasvuaan elokuvien kautta.
”Kirjalla on kaksi työnimeä, arktinen sönkkö ja yhtä tyhjän kanssa. Kyseessä autofiktiivinen tarina, joka ilmestyy viimeistään ensi vuonna.”
Ratsastus sai jäädä
Tunnettavuutta Ville on saanut omien ansioidensa kautta. Hän nousi yleisön tietoisuuteen 1980-luvun lopulla legendaarisen Hymyhuulet-sketsisarjan Turona, mongertavana ja toilailevana teininä, mutta oli nuorempana lähellä päätyä näyttelemisen sijaan kilparatsastajaksi. Hän voitti 18-vuotiaana Suomen mestaruuden ja kävi kokeilemassa kykyjään ammattilaisena Hollannissa, mutta kyllästyi lajiin huomattuaan, kuinka hevosia kohdellaan.
”Hevosbisnekseen liittyi siihen aikaan väkivalta niin oleellisesti, että minulla fiilikset menivät kokonaan. Hevosia kohdeltiin yhtä huonosti kuin meitä näyttelijöitä Jouko Turkan aikana Teatterikorkeakoulussa. Onneksi molemmat asiat ovat kehittyneet niistä ajoista”, Ville hymähtää.
Ratsastuksessa opituista lainalaisuuksista on ollut hyötyä näyttelijänä.
”Kuinka monta tuntia istuu satulassa. Se ratkaisee, miten ratsastajan lahja kehittyy. Sama pätee näyttelemiseen ja elokuvantekoon. Elokuvantekoa oppii katsomalla elokuvia ja tekemällä elokuvia. Näyttelijän satulatunnit eletään näyttämöllä ja kameran edessä.”
Ruotsissa asumisen myötä Ville puhuu sujuvasti ruotsia, jota hän pääsi hyödyntämään tuoreimmassa projektissaan Ei koskaan yksin -elokuvassa. Ville nähdään pääroolissa Abraham Stillerinä (1885–1972), jonka tarinaan Suomesta Saksaan luovutettujen juutalaispakolaisten auttajana elokuva pohjautuu. Abraham oli myös itse suomenjuutalainen, mikä teki roolista Villelle läheisen oman ortodoksiuskonnon kautta. Uskontokunnat ovat lähellä toisiaan.
”Usko on koko ajatteluni perusta. Koko persoonani peruskivi”, Ville kiteyttää.
Abraham oli hyväntekijä, josta Villen mukaan voi ottaa oppia tänäkin päivänä.
”Maailmaan tarvitaan Abrahamin kaltaisia henkilöitä, jotka tuovat ihmisiä yhteen. Ei polarisoitaisi, eikä puhuttaisi pelkästään sodasta ja väkivallasta, vaan rauhasta ja anteeksiannosta. Ne ovat asioita, joita pitäisi tuoda kuuluviin nytkin yhteiskunnan keskusteluissa.”
Rooliaan varten Ville opetteli hepreankielisen psalmilaulun, jonka hän otti omakseen. Laulussa käydään rukouksella aseita vastaan. Uskotaan, että sanat ovat voimakkaampia kuin aseet.
”Uskotaan, että sanat ovat voimakkaampia kuin aseet. Siihen minun on helppo samaistua, sillä ammattini on käyttää sanoja.”
Väkivaltaa Ville ei hyväksy missään muodossa.
”Minulla ei ole mitään periaatetta, jonka puolesta olisin valmis tappamaan. Sen sijaan minulla on periaatteita, jonka takia olisin valmis kuolemaan. Olen väkivallaton tyyppi.”
Ville Virtanen. Kuva: Juhamatti Nieminen/Otavamedia.
Sorjonen käyntikorttina
Ville on laittanut itseään usein likoon poliisin roolissa, niin Armoton maa -elokuvassa kuin kansainvälistäkin huomiota aina Netflixiä myöden saaneessa Sorjonen-tv-sarjassa, josta tehtiin elokuvakin. Ville esitti Sorjosessa nimiroolia, rikostutkija Kari Sorjosta, mikä toimi näyttelijälle läpimurtona kansainvälisiin ympyröihin.
”Se oli käyntikorttini maailmalle. Sen kautta minut tunnetaan muuallakin kuin Suomessa”, Ville kiittelee.
Kansainvälistä huomiota hän saa Klaus Härön ohjaaman Ei koskaan yksin -elokuvan myötä, joka on tehty viiden maan yhteistuotantona. Mukana ovat Suomen lisäksi olleet Ruotsi, Viro, Itävalta ja Saksa. Lisäksi elokuva ehtinyt herättää kiinnostusta Pohjois-Amerikassa, mutta Hollywoodin suhteen Ville haluaa pitää jalat tukevasti maan pinnalla.
”Se on ihan lottoa. Jos teet sata koekuvausta, ehkä yksi natsaa. Se on tuurista kiinni, eikä urani nouse tai tuhoudu sen myötä.”
Kielitaidosta homma ei jää kiinni, josta osoituksena Ville on hionut englannin taitoaan.
”Se on paremmalla tasolla kuin pari vuotta sitten. Jos vielä viisi vuotta sitten englantilaisen repliikin ja kohtauksen sisäistämiseen meni viikko, nyt teen sen samassa tahdissa kuin suomeksi eli minimissään vuorokaudessa.”
Apunaan Ville on käyttänyt Shakespeare-haastetta.
”Joka päivä höpötän Hamletin To be, or not to be -monologia ääneen. Sovittaen vokaaleja ja konsonantteja yhteen.”
Kyse on pohjatyöstä, mikäli sopiva rooli tulisi tarjolle.
”Sanotaan, että sattuma suosii hyvin valmistautunutta. Jos tulee tilaisuus, olen ainakin valmis. Ei jää homma ainakaan enää kiinni siitä, että aksentti olisi liian raju.”
Ikä ei ole este
Ikää Ville ei pidä esteenä, vaikka täyttikin muutama vuosi sitten 60 vuotta.
”Luulen, että se kääntyy eduksi. Ingmar Bergmanin määritelmän mukaan miesnäyttelijän syndrooma on, että kun on juonut itselleen uskottavat kasvot, häneltä menee muisti. Kun ikää tulee lisää, kilpailu kevenee. Ehkä kansainvälinen läpimurtoni tapahtuu 87-vuotiaana, jos pysyn kuosissa”, Ville heittää.
Vanhenemisen kanssa Ville on sinut. Se ei häntä huoleta toisin kuin maailman muuttuminen yhä enemmän nuorten ihmisten maailmaksi kaikkine sosiaalinen medioineen ja tekoälyineen.
”En usko sosiaaliseen mediaankaan lainkaan. En ole siellä mukana. Kukaan ei ole saanut minua vielä vakuuttuneeksi, että jään jostain paitsi, kun en siellä ole. Mieluummin käytän aikani kirjallisuuteen kuin selaisin jotain meemejä Tiktokissa – silläkin uhalla, että putoaisin jostain kelkasta.”
Uutena aluevaltauksena Ville on valmistellut elokuvakäsikirjoitusta Kjell Westön Kangastus 1938 -romaanin pohjalta, joka käsittelee Helsingin sisällissotaa. Käsikirjoitusta Ville on tehnyt yhteistyössä puolisonsa kanssa, jossa kaksikko on noudattanut aikanaan talonrakentamisesta saatuja kokemuksiaan.
”Taloa rakentaessa olimme työnjohtajia vuoropäivinä. Aamulla keskustellaan ratkaisuista, sitten työnjohtaja päättää, missä järjestyksessä edetään. Kirjoittaessa meillä on useampia projekteja, yksiä johtaa minä ja toisia Birthe.”
Saunaan Suomessa
Työkiireistä kulttuurin monitoimimies irrottautuu saunassa, jota hän kaipaa eniten Suomesta.
”Saunakulttuuria ei Ruotsissa ole. Se harmittaa. Kun tulen Helsinkiin, yritän ehtiä käymään Harjun saunassa Helsingissä. Se on klassikko, jossa on hyvät löylyt”, Ville luettelee.
Saunakäynteihin tarjoutuu mahdollisuus tulevana keväänä, kun Ville saapuu Suomeen näyttelijäkollegansa Minttu Mustakallion kanssa jatkuvan improvisaatiokiertueen myötä. Kaksikko on tehnyt Minttu sekä Ville -esityksiä kymmenen vuoden ajan. Lavalla näyttelijöitä säestää huippumuusikko Samuli Laiho.
”Kun olemme tehneet satoja keikkoja ja yhteistyötä on takana kymmenkunta vuotta, voidaan mennä suoraan lavalle ja ruveta paukuttelemaan. Impro on puhdasta luovuutta. Yleisökin on yksi instrumentti, jonka koetamme saada aina hurmokseen”, Ville innostuu.
Kommentit
Oma kommentti