Tanssinopettaja Clara Blomqvist on jatkanut vanhempiensa jalanjäljissä tanssikoulun vetäjänä. Nyt hän on kirjoittanut yhdessä Marja Björkin kanssa kirjan edesmenneestä isästään, tanssilegenda Åke Blomqvistista, jossa hän palaa rakkaisiin, mutta myös kipeisiin muistoihin.
Nainen kertoi elämästään Hymyn ”revolverityyppisessä” kysymys-vastaus-haastattelussa Juhamatti Niemiselle.
Lue juttu lehdestä, tässä katkelmia jutusta:
Millainen urakka kirjan tekeminen oli?
– Kun ihminen on poismennyt, ei voinut enää tarkistaa asioita. Se loi haasteita. Olimme pitkälti muistikuvien varassa, joista pyrimme löytämään faktat. Lisäksi apuna oli joitain löytyneitä muistiinpanoja, joita isä oli aikanaan kirjannut ylös.
Jouduitko milloinkaan kärsimään isäsi takia?
– Olin ala-asteella, kun muut lapset kutsuivat minua vammaiseksi, koska minulla on niin vanha isä. Se tuntui pahalta. Ei se ollut minuun liittyvää ja tuskin muut lapset tajusivat sanomisiaan siinä iässä. Siitä voi päätellä, että mitä perheiden kotona on puhuttu.
Miten vanhempien työ tanssikoulun parissa vaikutti perheenne arkeen?
– Aina kun mentiin johonkin, kiinnitettiin huomiota siisteyteen ja pukeutumiseen. Olihan se kivaa, kun pääsi joskus käymään luokkakaverin luona. Siellä koko perhe kokoontui ruokapöydän ääreen viideltä. Se oli jännää, kun omat vanhemmat olivat siihen aikaan aina töissä, emmekä kokoontuneet saman pöydän ääreen kuin jouluisin.
Missä asioissa kaipaat isää?
– Tykkäsimme molemmat antiikista, kauniista esineistä ja asioista. Aina kun näen jotain vanhaa ja kaunista, haluaisin näyttää sen isälle. Samoin kun opin jonkun uuden ja hyvän tanssiliikkeen, haluaisin päästä jakamaan sen isän kanssa.
Kommentit
Oma kommentti