17-vuotiaana kortin saanut jo kolmannen kerran ajokieltoon – tältä näyttää kolaroitu Bemari!

Poliisi on määrännyt Itä-Suomessa asuvan nuoren miehen ajokieltoon jo kolmannen kerran vuoden sisällä.

Nuorukainen on syyllistynyt toistuvasti liikenneturvallisuuden vaarantamisiin. Hän aiheutti peltikolarin elokuussa, kun hän ei noudattanut varoituskolmiota kääntyessään vasemmalle.

Ajo-oikeuden nuori sai alle 18-vuotiaana ikäpoikkeusluvalla helmikuussa 2020. Ensimmäisen kerran hänelle määrättiin ajokielto huhtikuussa alle kahden kuukauden sisällä ajo-oikeuden saamisesta. Ajokiellon syinä olivat syyllistyminen ylinopeusrikkomukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Mies sai ajo-oikeutensa takaisin toukokuun lopulla, mutta hänet määrättiin ajokieltoon jälleen syyskuussa ajettuaan kaarteisella tiellä poliisin tutkaan. Ylinopeutta oli yli 30 kilometriä tunnissa. Tie oli kaarteinen ja alueella oli sivuteitä. Mies sai ajokorttinsa takaisin marraskuussa.

Mies sai sakon myös marraskuussa, sillä hänen kuljettamansa pakettiauton kyydissä oli yhteensä 12 henkilöä.

Alla kuva miehen Bemarista:

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Ajokielto, poliisi

Kommentit

Oma kommentti