Kuvakaappaus Yle Areenan videolta

IS: Tv:n legendaarinen Aarne Tanninen on poissa – muistatko vielä hänen ikimuistoisen sanaparinsa?

Ikimuistettava television ulkomaankirjeenvaihtaja Aarne Tanninen on poissa.

Hän kuoli 90-vuotiaana jo toukokuun alussa. Asiasta kertoi ensinnä Ilta-Sanomat, jolle kuoleman on vahvistanut hänen tyttärensä. Tanninen haudattiin eilen.

– Isä kuoli vapun jälkeisenä päivänä. Hän nukkui pois rauhallisesti 2. toukokuuta, Maija Tanninen-Mattila kertoo Ilta-Sanomille.

Aarne Tanninen toimi Yleisradion kirjeenvaihtajana Washingtonissa 13 vuoden ajan vuodesta 1981. Hän työskenteli Ylessä 24 vuotta aina vuoteen 1994 saakka. Aiemmin hän oli toiminut sanomalehti Uudessa Suomessa.

Tannisen Washingtonin-vuosina hänen uutiskatsauksensa päättyivät säännöllisesti sanoihin, jotka tekivät hänestä koko kansan tunteman hahmon.

Sanat kuuluivat: – Täällä Aarne Tanninen, Washington.

Teksti: Hymyn toimitus
Avainsanat: Aarne Tanninen

Kommentit

Oma kommentti