Helena Jaakkola sai tarpeekseen stressaavasta kolmivuorotyöstä kotihoidon parissa. Nyt hänen omassa kodissaan asuu kolme vanhusta, joista hän huolehtii perhetyöntekijänä – kellon ympäri.
Helena kertoo arjestaan Susanne Strömbergin kirjoittamassa ja Mika Lahtosen kuvittamassa jutussa painetussa Hymyssä ja Hymyn näköislehdessä.
Helena Jaakkolan päivä on kulunut verkkaisesti ja rauhallisesti. Hän on juuri tullut vanhusten kanssa ulkoa sisälle, ja on hieman liikuttuneessa tilassa.
Pihalla he olivat kahvitellessaan kuunnelleet Unto Monosen Satumaan ja Petrus Schroderuksen Rakastan elämää -kappaleita.
– Oli koskettavaa nähdä, kuinka musiikki vaikutti vanhukseen, joka muisteli menneitä rakkauksiaan.
Suomessa on paljon yksinäisiä vanhuksia. Ja se on ongelmallista. Tulevaisuudessa vanhusten määrä vain kasvaa. Useimmat vanhukset eivät Jaakkolan mukaan halua asua yksin.
Helena kertoo Hymyssä perhekodin synnystä. Pari vuotta sitten hän päätti, ettei halua jäädä vielä eläkkeelle. Mutta työelämään oli tultava muutos ja järki.
– Halusin kerta kaikkiaan hypätä oravanpyörästä pois. Kaipasin ihmisiä ympärilleni, kun lapseni olivat lentäneet pesästä. Minulla on aina ollut perhe. Ehdin olla kuusi vuotta yksin. Se oli tarpeeksi, sanoo Jaakkola, jolla on peräti kaksitoista lasta.
Jaakkola päätti ryhtyä perhehoitajaksi. Se tarkoitti sitä, että Jaakkolan kotiin tulisi asumaan kolme vanhusta, joista Jaakkola huolehtisi vuorokauden ympäri, ihan kuin omaishoitaja. Sillä erotuksella, että hoidettavia vanhuksia oli kolme yhden sijaan. Ei mikään helppo homma.
– Olen siitä omituinen ihminen, että olen onnellisimmillani saadessani auttaa toisia, kertoo Jaakkola.
Jaakkola sanoo suoraan, ettei Suomessa arvosteta vanhuksia. Hän näkisi yhteiskunnan toimivan paremmin, jos vanhukset ja nuoret yhdistäisivät voimansa.
Kommentit
Oma kommentti