Pedofiili raiskasi 8-vuotiaan Mirkan – järkyttävä tilitys!

Mirkka SihvoMirkka Sihvo vaikeni hirmuteosta lähes kolmekymmentä vuotta ja tarvitsi toipuakseen sairaalaa ja Jumalan. Sitten hän kirjoitti aiheesta kirjan.

Mirkan kärsimykset alkoivat, kun parikymppinen mies raiskasi tytön koulutiellä. Mirkka oli tuolloin vasta 8-vuotias. Mirkka kertoo tunteneensa valtavaa häpeää. Hän päättikin unohtaa tapahtuneen, eikä kertonut siitä kenellekään.

Parikymppisenä Mirkka pelkäsi jo vähän kaikkea, liikkumista väkijoukoissa, toreilla ja julkisilla paikoilla. Hän sairastui lopulta psyykkisesti ja kärsi myös alkoholismista.

Nyt Mirkka on kirjoittanut aiheesta kokemuspohjaisen kirjan. Rikos itsessään on kuitenkin vanhentunut, sillä Suomessa seksuaalirikokset vanhenevat 10-20 vuodessa.

Lue syyskuun Hymystä järkyttävä tilitys!

Teksti:Hymy.fi
Avainsanat: Mirkka Sihvo, pedofilia

Kommentit

Kiitos kaikista kommenteista.
Haluan laittaa esille katkelman kirjastani Musta aurinko, joka ei suinkaan hauku esimerkiksi miehiä tai koko elämää. Minun tarinani on vain yksi monista tarinoista.

”Hyvän ja pahan tiedon puu. Olen siitä maistanut ja saan kaikkein pahimman rangaistuksen jumalalta tottelemattomuudesta. Synnin palkka on kuolema. Kuolen hirviönä, joka asuu sisälläni. Sisälläni on seitsemän käärmettä ja jokaisen pään päällä on kruunu. Ne ovat ilmestyskirjan petoja ja minä itse olen Medusa, kuolevainen taruolento.

Sisareni alkoi jo hermostua juttuihini ja sanoi että minulla on Jeesus-syndrooma. Tarjosin sisarelleni viiniä ja otin itsekin lasillisen. En tiedä että miksi käyttäydyin niin. Omasta mielestäni sain ottaa tuota omenaviiniä, sen viisautta antavan vaikutuksen vuoksi. Viini on viisasten juoma, niinhän se oli.

Mutta milloin koittaa se hetki jolloin käärmeet tulevat ulos tähän maailmaan. Sillä silloin itse saatana tulee maailman päälle lohikäärmeen muodossa minun kauttani. Itseasiassa pelto on täynnä käärmeitä, tuo pelto, ei mikään tavallinen pelto, vaan veripelto, Hakeldama.

En sitten päässytkään taivaaseen, vaikka uskoin Jeesukseen. Uskoni oli liian heikko ja minulle annettiin tieto että mitä varten olen täällä. Pahuus tulee maailmaan minun kauttani.

Olen hirviö nimeltä Medusa ja olen kiveä. Päästäni kasvaa hiusten tilalla käärmeitä, silmäni ovat punaiset. Joka minua katsoo silmiin, muuttuu kiveksi.”

Mirkka Sihvo, teoksesta Musta aurinko.

Ai, tämähän ei ilmeisesti olekaan ensimäinen(ainut) kirja tästä aiheesta?
Taidan sittenkin jättää lukematta.

Mielenkiinnolla odotan kirjaa. Tuon haastattelun(ja kuvan) pohjalta tehty mielikuva ei kuitenkaan anna odottaa kovin paljoa.
Toivottavasti kirja ei ole pelkkää itsesäälissä rypemistä ja miesten ja koko maailman mollaamista.

Ite laitan ensin makkaraa leivänpäälle, sitte juustoo päälle. Oikee järjestys pitää olla.

Lapsi on kuin kirjan valkea sivu.Me aikuiset voimme tehdä hänestä joko hyvän tai pahan tai tuhota hänen tulevaisuutensa.
Sellainen on aikuisen vastuu. Kaikki lapsuuden kokemukset vaikuttavat ihmisen elämään, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Myös ne kokemukset joita ei muista jäävät elämään ja voivat myöhemmässä elämässä aktivoitua kuten Mirkalle kävi.
Mielestäni seksuaalirikokset eivät saisi vanheta vaan tekijän pitäisi saada rangaistus vielä vuosienkin kuluttua. Vastuu on rikoksen tekijällä.

Mitä Hän on koskaan sinulle tehny?

”Tavalliset tallaajatkin sortuvat alkoholismiin, jumalanpalvomiseen ja väkijoukossa ahdistumiseen…”

Mielenkiintoinen lause 🙂

Erkka, olet dille. Tottakai tuollainen tapahtuma voi vaikuttaa koko elämään mitä jatkossa tapahtuu. Kuten myös koulukiusaamiset yms.

On hyvä että olet lopultakin pysytynyt avautumaan. On se käsittämättömän hirveää 8-vuotiaana kokea tuollaista julmuutta. Selviydyt kun olet löytänyt avun Jumalassa. Vain Hän voi auttaa parhaiten!
Voit olla avuksi muille kovia lapsena kokeneille!
Kaikkea hyvää jatkossa!

On hyvä että olet lopultakin pysytynyt avautumaan. On se käsittämättömän hirveää 8-vuotiaana kokea tuollaista julmuutta. Selviydyt kun olet löytänyt avun Jumalassa. Vain Hän voi auttaa parhaiten!
Voit olla avuksi muille kovia lapsena kokeneille!
Kaikkea hyvää jatkossa!

2#

Paljon tekstiä, jonkin verran fiilistä, vähän asiaa.

#1

Mikäs sinä olet tuomitsemaan vaikuttaako yksi kokemus koko elämään? Jos on pumpulissa kasvanut, eihän sitä voi toisen kärsimykseen samaistua. Määrittele ”tavallinen tallaaja”, eikös me kaikki olla sellaisia? Samasta reiästä se sonta tulee sinulla, minulla ja kuninkailla. Typeryyttä vähätellä toisen traumaattisen kokemuksen vaikutusta koko elämään, me olemme kaikki erilaisia.

Varmasti ollut rankka kokemus jne. Mutta ei nyt koko paskaa elämää voi yhden tapahtuman piikkiin laittaa. Tavalliset tallaajatkin sortuvat alkoholismiin, jumalanpalvomiseen ja väkijoukossa ahdistumiseen… ei siihen seksuaalista hyväksikäyttöä tarvita.

Oma kommentti