”Tapahtumat eivät unohdu koskaan” – Tsunamista 20 vuotta! Osa 6/6

Thaimaan tuhot Tsunamin jäljiltä, 12/2004
© MARKKU NISKANEN/SKOY

Musta autokolonna Phuketin rantakadulla. Thaimaan pääministeri Thaksin Shinawatra nousee henkilöstönsä kanssa autosta ja kävelee erään tsunamin vaikutuksesta tuhoutuneen rakennuksen pihalle Karon Beachin tuntumassa. Seurueen jäsenet kertovat tapahtuneesta ja pukuun sonnustautunut Sinawatra kuuntelee vakavana. Lehdistöä paikalla.

Suomessa samaan aikaan yhä enemmän uutisia missä joltakin on kuollut perheenjäsen tai muu läheinen. Thaimaassa lomaa viettäneitä suomalaisia oli kadoksissa kymmeniä, ja löytyneiden tunnistaminen tulisi viemään aikaa. Lopulta suomalaisen tunnistusryhmän jäseniä Phuketissa olikin vielä useita kuukausia tapahtuman jälkeen.

Eloon jääneet suomalaiset oli saatu evakuoitua muutamien päivien kuluttua tsunamista, mutta tilanne oli kaukana siitä median alun perin luomasta vaikutelmasta, että juurikaan suomalaisuhreja tsunamissa ei tullut.

 

Luonto on vahva

Aikani Thaimaassa jätti jälkensä ikuisesti muistoihin. Tapahtumat eivät unohdu koskaan. Näetty tulisi vielä vuosienkin kuluttua vaikuttamaan elämääni. Sain myös paljon uusia tuttavuuksia, joita vielä vuosienkin kuluttua kävin tervehtimässä käydessäni Thaimaassa.

Kirjoitin myös 10 vuoden kuluttua Hymyssä tapahtumasta käydessäni jälleen alueilla, jotka olivat tsunamipainajaisen kohteita. Vierailin tuolloinkin Khao Lakissa ja Patongilla.

– Olin työvuorossa, kun tsunami tuli noin kymmeneltä aamulla. Ensin aalto tuli tuolta mereltä ja vesi täytti hotellin alakerran. Sen jälkeen, noin kymmenen minuutin kuluttua vettä tuli lisää ja lisää. Se hajotti paikat ja vei ihmisiä mennessään. Se oli kauheaa, Patongilla hotellissa vastaavana työskentelevä Hean Pongrat kertoi Hymyssä.

Vielä 10 vuotta tapahtuman jälkeen Tsunamin voimasta sai hyvän kuvan muun muassa siitä, että Khao Lakissa poliisivene ajautui satamasta useiden kilometrien päähän sisämaahan. Se on nyt tsunamimuistomerkki.

Tapaninpäivän tsunami 2004 kertautuu miljoonille ihmisille ympäri maailmaa jälleen vuonna 2024, 20 vuotta Aasian katastrofin jälkeen. Asioista on hyvä muistuttaa. Luonto on vahva, ihminen on varsin pieni luonnon edessä.

Osa 6. Juttusarjassa toimittaja Jari Kupiainen kertoo kokemuksiaan ajasta, jolloin maailmaa koetteli järkyttävä katastrofi. Tsunami keskittyy tapahtumiin miltä Khao Lak ja Phuket näyttivät 20 vuotta sitten – heti sen jälkeen, kun tapaninpäivänä 2004 tsunami oli iskenyt suomalaisten suosimiin lomakohteisiin.  Tuolloin Intian valtameren tsunami tappoi noin 230 000 ihmistä Kaakkois-Aasiassa. Thaimaassa ja Sri Lankassa menehtyi yhteensä 179 suomalaista.

Lue myös: ”Tällaistako on helvetissä?”, ajattelin Khao Lakissa! – Tsunamista 20 vuotta! Osa 1/6

Lue myös: ”Näky oli jotain millaista ei voinut kuvitellakaan Suomessa” – Tsunamista 20 vuotta! Osa 2/6

Lue myös: ”Tiesimme mikä perillä odottaa!” – Takaisin Khao Lakiin – Tsunamista 20 vuotta! Osa 3/6

Lue myös: ”Patong Beachin myyntikojuihin alkoi ilmestyä kuolemanvideoita” – Tsunamista 20 vuotta! Osa 4/6

Lue myös: ”Niistä paikoista ei löytynyt eloonjääneitä, ei suomalaisia sen enempää kuin muitakaan” – Tsunamista 20 vuotta! Osa 5/6

Tsunami. Khao Lak. Kuva: Jari Kupiainen

Jari Kupiainen Thaimaassa.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Thaimaa, Tsunami 20 vuotta

Kommentit

Oma kommentti