Näissä maissa miehet ja naiset käyvät saunassa yhdessä alastomina! – Ja näissä ei todellakaan!

Sauna. Kuva: Unsplash.com

Suomessa alastomuus ja sauna kuuluvat yhteen. Läheskään kaikissa maissa näin ei kuitenkaan ole.

 

Suomessa otetaan saunassakin rennosti ja meillä on yhteisiä sekasaunoja etenkin yksityisissä käytöissä, joissa miehet ja naiset saattavat saunoa alastomina samaan aikaan.

Miten on muualla?

 

Asiaan on perehtynyt saunamaailmalla.com-sivusto.

Saksassa yleisissä saunoissa tai saunamaailmoissa ollaan sekasaunoissa eli miehet ja naiset sekaisin. Joissain kylpylöissä on naisille erikseen saunapäivä tai jopa oma sauna-alue, jossa he saavat olla rauhassa.

Saunoissa ollaan alasti, mutta pyyhe päällä on myös mahdollista olla jos tuntee olonsa epämukavaksi. Uimapukuja -housuja ei saa käyttää, ainoastaan kylpylän puolella, kertoo saunamaailmalla.com.

Itä-Saksasta on lähtöisin FKK eli Frei Körper Kultur eli nudismi.

Itävallassa on myös paljon miesten ja naisten yhteisiä saunoja, joissa ollaan ilman vaatteita. Siellä on myös löylyttäjä, joka heittää annoksen vettä kiukaalle, jonka jälkeen lauteilla olisi suotavaa olla tietty aika ja avaamatta ovea.

Venäjällä saunakulttuuri on paljon samanlaista kuin Suomessa.  Kaupunkien yleisissä saunoissa ollaan yleisesti miehet ja naiset erikseen ja niissä ollaan alasti. Pyyhkeitä tai uima-asuja ei käytetä.

Japanilaiset ovat varsinaisia nudisteja, heille on hyväksyttävää olla alasti samaa sukupuolta olevan kanssa. Japanissa on myös kylpylöitä jotka on tarkoitettu pariskunnille ja niissä ollaan alasti.

Yleisissä kylpylöissä on erikseen miesten ja naisten puolet ja niissä ollaan tottuneesti alasti.

 

Täällä se ei käy

 

Ranskalaisille alastomuus tarkoittaa läheisyyttä rakkaan kanssa. Alastomuus liitetään seksiin ja erotiikkaan. Esimerkiksi sekasaunat ja niissä alasti oleminen olisi pyhäinhäväistys.

Turkkilaiset eivät ole tottuneet alastomuuteen pienestä lähtien. On yleistä etteivät he ole ikinä nähneet vanhempiaan tai sisaruksiaan alasti tai edes uima-asu päällä.

Espanjalaiset ovat häveliäitä, eikä alastomuus muiden edessä ei ole soveliasta. Edes perheen saunominen ei ole yleistä.

Lähde: saunamaailmalla.com

 

Otavamedian arkisto, Tommi Tuomi

 

 

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: sauna

Kommentit

Oma kommentti