
Tangokuningatar Hanna Hirvonen. Kuva: Juha Harju
43-vuotias Hanna Hirvonen on Tangomarkkinoiden historian vanhin kruunattu kuningatar.

Hanna Hirvonen. Kuva: Juha Harju
Vuonna 2015 kruunun voitti Susanna Heikki, joka oli 42-vuotias eli vuoden Hannaa nuorempi. Historiallisesti voiton tekee myös se, että ensimmäistä kertaa yleisö sai äänestää lopullisen voittajan kahdesta superfinalistista.
Vuosituhannen vaihteessa tangolaulukilpailua kritisoitiin paljon siitä, että etenkin naisten sarjassa voittajaksi selvisi aina nuori nainen, joka oli missinmitoissa. Sen vuoksi useat kuningatarehdokkaat pudottivat painoaan ennen finaalia. Hannakin myöntää laihduttaneensa viimeisen vuoden aikana peräti 18 kiloa, mutta syy ei liity mitenkään ulkonäköpaineisiin.
”Kyse on pikemminkin terveysjutuista. Olen jo pitkään kärsinyt niskan ja hartioiden seudun vaivoista ja selkäkivuista, myös niin sanottu emännän kyhmy tekee tuloaan. Isot rinnat ovat merkittävä syy vaivoihin ja siksi haluaisinkin pienentää rintojani leikkauksen avulla.”
Hanna ottikin jo yhteyttä julkisen puolen terveydenhoitoon ja sai kehotuksen laihduttaa.
”Painoindeksin pitää olla alle 30 ennen kuin leikkaukseen pääsee. Jonot kestävät vähintään puoli vuotta, eikä edes jonottamaan pääse, jos indeksi on yli 30.”
Hanna ei ihan vielä ole tavoitteessa, joten urakka jatkuu. Koska keikkailevan artistin ja taksinkuljettajan työajat ovat hyvin vaihtelevia, esimerkiksi säännöllisestä ruokarytmistä on vaikea pitää kiinni.
”Vielä pitäisi kymmenen kiloa saada pois.”
Lähes kuukauden reissu
Tangomarkkinoiden jälkeen työtahti on ollut kiivas. Hanna lähti Seinäjoen kisaan 9.heinäkuuta ja seuraavan kerran hän avasi kotioven 4. elokuuta.
”Auton mittariin on kertynyt vajaan kuukauden aikana 5500 kilometriä, mutta mukavaa keikoilla kiertäminen on ollut.”
Hanna on kiertänyt keikoilla tangokuninkaaksi valitun Veeti Tikkasen, 21, kanssa. Uusien kuninkaallisten vastaanotto on ollut hyvä.
”Yksi pariskunta tuli pilke silmässä sanomaan, että nyt oli Hanna sopiva vuosi voittaa tangokuningattaren kruunu, kun vierellä löytyi oikea kuningas.”
Kuninkaallispari jatkaa yhteiskeikkailua pitkälle syksyyn, mutta kesän jälkeen keikat keskittyvät lähinnä viikonloppuihin.
”Marraskuussa piipahdan viikoksi Kanarialle, jossa on tanssifestivaalit. Siellä ehtii vähän lomaillakin”, Hanna suunnittelee.

tangokuningatar 2025
Kommentit
Oma kommentti