Katri Helena on nyt 80-vuotias!

Katri Helena. Kuva: Mirva Kakko/Otavamedia

Katri Helena täytti 80 vuotta sunnuntaina 17. elokuuta 2025.

Katri Helena. Kuva: Mirva Kakko/Otavamedia

Edellisenä iltana oli hänen viimeinen esiintymisensä laulajana. Katri Helena villitsi yleisönsä, jolla hän päätti yli 60 vuotta kestäneen uransa Olympiastadion-konserttiin.

Viimeinen ilta -nimeä kantavassa konsertissa kuultiin liuta koko kansan tuntemia klassikkokappaleita.

Legendaarisen laulajan viimeistä konserttia oli saapunut seuraamaan noin 40 000 ihmistä.

LAULAJA/SINGER KATRI HELENA, 21.10.2008
© Tommi Tuomi/KUVARYHMÄ/SKOY

Ura on ollut mahtava. Katri Helena on levyttänyt vuoteen 2015 mennessä yli 480 laulua, julkaissut 52 albumia ja kokoelmaa, ja äänitteitä on myyty kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa. Hän on vuoteen 2011 mennessä saanut 19 kultalevyä, neljä platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Katri Helenan hittejä ovat muun muassa ”Anna mulle tähtitaivas”, ”Vasten auringon siltaa”, ”Mun sydämeni tänne jää”, ”Katson sineen taivaan”, ”Lintu ja lapsi”, ”Katson autiota hiekkarantaa”, ”Paloma Blanca”, ”Syysunelma”, ”Ei kauniimpaa”, ”Puhelinlangat laulaa” ja hänen itsensä säveltämä ”Joulumaa”.

Sunnuntaina 17. elokuuta hän on siis 80-vuotias.

Onnea Katri!

SINGER KATRI HELENA, 13.3.1968
© Mauno Hämäläinen/SKOY

LAULAJA KATRI HELENA, 17.4.1972
© ANTTI TASKINEN/SKOY

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Katri Helena

Kommentit

Oma kommentti