Podcast: Shirly Karvinen puhuu erostaan Sannista!

Shirly on juontanut muun muassa Maikkarin supersuosittua Love Islandia

Shirly Karvinen ja laulaja Sanni ovat olleet melko hiljaa erostaan, tähän saakka.

Nyt Shirly on puhunut.

Hän puhuu aiheesta Olipa kerran otsikko -podcastinsa uudessa jaksossa.

Sanni Kurkisuo ja Shirly Karvinen olivat yhdessä neljä vuotta. Ero tuli julkisuuteen heinäkuussa.

– Se harvemmin on mikään sellainen hetkessä syntynyt päätös, mutta näin on tapahtunut. Kaikki on siis hyvin, se on tapahtunut yhteisellä päätöksellä. Siihen ei ole liittynyt mitään muita tahoja tai kolmansia osapuolia. Eihän nämä ole ikinä kivoja tai helppoja asioita, Shirly toteaa podcastissa.

Hän haluaa yhä kunnioittaa yksityisyyttä ja puhuu aiheesta vain omiin kokemuksinsa nojautuen.

– Totta kai voin puhua omasta kokemuksestani ja mitä itse käyn läpi, mutta haluan myös kunnioittaa toisen ihmisen ja meidän menneen ihmissuhteemme yksityisyyttä.

Ero on siis joka tapauksessa totta ja suhde mennyttä Sannin kanssa.

– Samaan aikaan on hiton surullinen, mutta myös todella onnellinen. Se on kaksijakoinen ja joka suuntaan repivä tunne, Karvinen kertoo.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Karvinen, Kurkisuo, Sanni, Sanni Kurkisuo, Shirly, Shirly Karvinen

Kommentit

Oma kommentti