Mirja-Leena Tomperin sankarikoira Pablo
Mirja Tomperi heräsi aamu-viideltä Pablon ja Bellan tuijotukseen. Ne olivat tökkineet emäntäänsä käpälillään hereille, koska hän oli saanut nukkuessaan 100-prosenttisen sepelvaltimotukoksen.
Sankarikoira Pablo, 13, tuijottaa ulos ikkunasta kuono ja korvat väristen. Suloisen nappisilmän ilme on hieman huolestunut, vaikka se istuu rakastavan emäntänsä Mirja Tomperin käsivarsien suojissa. Pablon käpälät ovat hellyttävästi ristissä, ja vaaleanpunainen kieli lipaisee aina välillä pientä lakunenää. Pablo on sekoitus chihuahuaa ja kääpiösnautseria, ja se on kuulemma ylpeä kimaltavasta bling bling -pannastaan. Mutta mikä Pabloa hämmentää? Mikä mikä nyt on? Eihän ukkosen tänään pitänyt tulla, Mirja supattaa Pablon korvaan.
”Vaikka ulkona ei vielä sada, se saattaa vaistota tulevan ukonilman. Eilen ukkosti, ja Pablo pelästyi. Ukkosesta tai ilotulitteista se ei tykkää, vaikka muuten se on urhea ja rohkea pieni koira”, Mirja sanoo hellästi.
Se on varmaa, sillä ei Kennelliitto myönnä sankarikoiran arvonimeä mille tahansa tassuttelijalle. Pablo pelasti emäntänsä hengen heinäkuussa 2024 yhdessä äskettäin edesmenneen monirotuisen ”siskonsa” Bellan kanssa. Koiriensa urotyöstä varsin ylpeä Mirja on asettanut ansiomerkkilaatat seinälle kunniapaikalle.
Kaikesta huomaa, että tässä talossa rakastetaan koiria. Siistit ruokakupit ja vesiastiat ovat paraatipaikalla, ja koirille on aseteltu mukavia, pehmeitä petejä sisälle ja myös ulos kuistille.
Kun Mirja pohtii, mikä kuvaisi parhaiten hänen suhdettaan näihin uskollisiin nelitassuisiin ystäviinsä, aforismilaatta on paras vastaus: ”Koira on ainoa olento koko maapallolla, joka rakastaa sinua enemmän kuin itseään.”
”Bella oli paras, rakkain ja ihanin koira, kuten on Pablokin. Olen niille ikuisesti kiitollinen henkeni pelastamisesta”, Mirja sanoo liikuttuneena.
Nykyään perhettä ilahduttaa myös suloinen cavalier-rotuinen Donna-koira, joka tuli Tompereille vuosi sitten joukon jatkoksi.
”Se sopeutui heti porukkaan”, Mirja sanoo.
Mirja-Leena Tomperin sankarikoira Pablo
Bella sai pitkän elämän
Bella menehtyi epileptiseen kohtaukseen heinäkuun 20. päivän. Koira sai onneksi elää pitkän ja hyvän elämän, se oli melkein 16-vuotias seniori.
”Pari päivää ennen Bellan kuolemaa istuin sen kanssa kuistilla. Juttelin sille, miten juhlapäivää pian vietettäisiin”, Mirja sanoo haikeana.
Menetys sattuu, mutta onneksi Bella ei joutunut kärsimään pitkään.
”Kun kohtaus tuli, Bella vapisi ja vikisi sylissäni, mutta rauhoittui, kun laitoin käteni sen ympärille. Bella oli jo tajuton saadessaan lopetuspiikin Seinäjoen eläinsairaalassa. Siellä oltiin hyvin empaattisia”, Mirja kiittää.
Bellalla on ihan oma paikkansa Mirjan sydämessä, sillä koiran tulo perheeseen liittyi vahvasti Pekka-pojan elämään. Pekka sairasti vakavaa ja harvinaista Duchennen lihasdystrofiaa eli lihasrappeumasairautta. Pekka menehtyi sairauteen vuonna 2010 vain 23-vuotiaana.
”Vietin viimeiset kolme kuukautta Pekan sängyn äärellä sairaalassa. Pekka suunnitteli iloisena kotiinpaluujuhliaan ennen kuolemaansa. Kävin välillä vessassa itkemässä ja kokoamassa itseäni”, Mirja muistelee raskaita hetkiä.
Bella-koira oli ilopilkku Pekan elämässä.
”Se kömpi Pekan sähköpyörätuolin renkaan päälle ja siitä hänen takkinsa sisään, jonne se käpertyi. Se kulki aina Pekan rinnalla, ja kun Pekkaa mentiin halaamaan, Bella vahti vieressä silmä tarkkana”, Mirja muistelee.
Bella oli myös johtajakoira, joka kulki joukon edellä lenkeillä. Se rakasti uimista, mutta oli selvästi sitä mieltä, ettei uiminen ollut Pablon juttu.
”Kun Pablo yritti seurata sitä lammelle, Bella haukahti kerran kuin sanoakseen, että mene sinä pois. Pablo totteli kiltisti.”
Kipu olikin sydänkohtaus
Koiristaan puhuessaan Mirja melkein unohtaa oman kohtalonsa. Hän kävi viime vuoden heinäkuussa lähellä kuolemaa saatuaan täysin yllättäen sydänkohtauksen aamuyöstä.
Bellalla ja Pablolla oli tapana nukkua Mirjan sängyn jalkopäässä tai omissa pedeissään. Tuona aamuna viiden aikaan Mirja kuitenkin heräsi siihen, että molemmat koirat olivat kömpineet tiiviisti hänen tyynynsä viereen.
Avattuaan silmänsä hän näki Bellan ja Pablon tuijottavan häntä tiukasti silmiin. Tilanteen outous sai Mirjan nousemaan ylös, vaikka yleensä hän herää vasta seitsemän tienoilla.
”Bellan ja Pablon on täytynyt tökkiä tassuillaan minua, sillä muuten en olisi herännyt. Niiden tuijotus oli myös omituista. Kun lähdin kohti vessaa, ne seurasivat perässä.”
Mirja tunsi kummaa kipua leuassaan, ja vessassa hän oksensi kolme kertaa. Se oli hyvin outoa, sillä Mirja ei kuulemma oksenna koskaan. Kipu leuassa oli voimakasta, ihan kuin nyrkillä olisi isketty siihen jatkuvasti.
”Muistin lukeneeni, että leukakipu voi olla merkki sydänkohtauksesta. En kuitenkaan uskonut siihen, koska sydämessäni ei tuntunut miltään. Ei kipua eikä muitakaan tuntemuksia.”
Mirja kuitenkin herätti miehensä, joka arveli Mirjan syöneen liikaa kakkua rippijuhlavalmisteluita tehdessään. Puoliso antoi vaimolleen pari aspiriinia, joita hän itse otti sydänongelmia välttääkseen.
Viime hetkellä sairaalaan
Kipu leuassa oli kuitenkin niin kova ja omituinen, että lopulta Mirja lähti miehensä kyydissä kohti Virtain terveyskeskusta. Keskuksen ovet olivat kiinni kuuden aikaan aamulla, mutta hän soitti ovenpielessä olevaan numeroon saadakseen neuvoja.
Sydämessä ei edelleenkään tuntunut miltään, mutta leukaan koski.
”Neuvontanumerosta minua kehotettiin soittamaan heti hätänumeroon 112. Sanottiin, että minulla on luultavasti sydänkohtaus. En vieläkään uskonut sitä itse, ja nolotti hälyttää ambulanssi.”
Kaiken lisäksi alueen oma ambulanssi oli muualla ja paikalle piti odotella naapurikunnan ambulanssia. Onneksi nopeammin paikalle saatiin palokunnan ensivasteyksikkö.
”He antoivat minulle heti nitrosuihkeen. Sitten lähdettiin pillit päällä kohti Tampereen yliopistollista sairaalaa TAYSia. Silloinkin mietin, että tämä on nyt ylireagointia. Sydämessäni ei edelleenkään tuntunut kipua. Ajatuskin oli kirkas, ja matkalla jopa yritin tehdä saarikauppoja ambulanssihenkilöstön kanssa”, Mirja naurahtaa.
Mirjan oli vaikea uskoa sydämessään olevan mitään vikaa, sillä hän ei tupakoi tai käytä alkoholia. Hän myös lenkkeilee koirien kanssa paljon.
”Aiemmissa tutkimuksissa oli todettu, että minulla on nuoren tytön puhtaat ja joustavat verisuonet”, Mirja muistelee.
Näin ei kuitenkaan enää ollut. TAYSissa Mirja ajatteli jäävänsä odotustilaan odottelemaan vuoroaan, mutta hänet kiidätettiin heti kardiologin luokse ja saman tien pallolaajennukseen. Hänellä todettiin 100-prosenttinen sepelvaltimotukos, mikä olisi pahimmillaan johtanut nopeasti kuolemaan. Kyse oli tunneista.
”Pallolaajennus sattui, mutta sain onneksi pian lisää kipulääkettä.”
Kiitos sankarikoirille!
Kaikki tapahtui nopeasti, mikä pelasti Mirjan hengen. Kun kardiologi kertoi hänelle, että kyse todellakin oli läheltä piti -tilanteesta, Mirja tajusi itsekin tilansa vakavuuden. Jos hän olisi jäänyt aamulla sänkyyn makaamaan, hän ei olisi tässä kertomassa tarinaansa ja kiittämässä hengenpelastajakoiriaan.
”Sairaanhoitaja sanoi, että Pablo ja Bella pelastivat henkeni. Kardiologikin arveli, että koirat olivat haistaneet hengityksessäni jotain outoa, ja siksi ne olivat herättäneet minut. Kiitän ikuisesti Pabloa ja Bellaa elämäni pelastamisesta”, Mirja sanoo liikuttuneena.
Muutaman päivän sairaalareissun jälkeen kotona odotti perheen lisäksi iloinen ja onnellinen koirakaksikko. Ne seurasivat toipilasemäntänsä kintereillä uskollisesti tämän paluun jälkeen.
Pablo ja Bella alkoivat myös nukkua tiiviisti emäntänsä vieressä, eikä hän saanut mennä vessaankaan yksin.
Sydänkohtauksesta toipuminenkin on sujunut hyvin. Mirja lähti pian lenkeille koiriensa kanssa, ja jaksoi kulkea viisikin kilometriä ongelmitta. Viime talvena tosin koirat saivat uuden huolen, kun Mirja liukastui jäisellä tiellä.
”Siinä kohdassa koirilla oli sitten myöhemmin tapana pysähtyä katsomaan minua kuin varoittaen. Ihan kuin ne olisivat äänettömästi sanoneet: ’Muistathan, että tässä on liukasta’”, Mirja hymyilee.
Vaikka ollaan vasta syksyssä, puhutaan vielä lopuksi vähän joulusta. Se nimittäin tulee mieleen, kun katsoo Tompereiden olohuoneen lasivitriiniä. Se on täynnä kaunista joulurekvisiittaa. Myös Pablo rakastaa joulua, etenkin joulumusiikkia. Koiran lempikappale on Save The Last Dance for Me.
”Tanssin pian taas Pablo sylissäni joulumusiikin tahtiin”, Mirja nauraa.
Kommentit
Oma kommentti