
SUVI HARTLIN, 2/2003
C JUKKA PAKARINEN/SKOY
Suvi Hartlinin vuosi on ollut rankka.
Hän kertoo asiasta jakamassaan päivityksessä.
Mutta iloakin on ollut. Nyt sitä Suvi sai hankkimastaan taulusta.
– Hankin elämäni ensimmäisen taulun, hän toteaa.
Suvi on kokenut vaikeuksia ja surua, mutta elämä voittaa. Takana on kaksi eroa ja Suvi haki tänä keväänä lähestymiskieltoa häntä häirinnyttä miestä kohtaan.
– Ihan kohta tää vuosi on paketoitu ja mä selvisin siitä. Me tyttären kanssa selvittiin. Välillä en olisi uskonut. Kaikki epätoivo ja suru on hiljalleen kääntynyt ajatukseen, että elämä kantaa.
– Eräs päivä ihailin @ruotiartdesign tauluja ja menetin sydämen tälle täysin. Siinä on meidän kodin värejä. Sitten luin taulun nimen ”Meille käy hyvin”. Se oli vahva merkki. Ja sitten tulikin itku.
Päivityksessään Suvi lainaa elämänviisautta:
”Se mikä sai sinut kerran murtumaan, tulee vielä kannattelemaan”, kuiskasi meri ja jokaisen suolaisen pisaran voimalla antoi hänen lipua, pehmeästi kuin käsivarsilla. 🧡 Värssy, joka on kirjoitettuna taulun taakse.
– Tämän teoksen kuului tulla meille. Se edustaa iloa, valoa ja toivoa. Kaikkea sitä, mitä haluan elämään. Ja kaikkea sitä, mitä sinussa Maria asuu myös. 🧡 Kiitos, että teit jotain näin kaunista ja koskettavaa. Siinä se on nyt paraatipaikalla rappukäytävässä muistuttamassa miten elämä kantaa.
Kommentit
Oma kommentti