Antti Tukia miettii hyvinvoinnin rakennetta työnantaja näkökulmasta: ”Korjataanko kattoa vasta, kun se vuotaa?”

Antti Tukia on käännejohtaja ja kaupallisen kasvun rakentaja. Hän on ollut julkisuudessa myös siksi, koska hän on laulaja Virve Rostin poika.

Nyt Tukia kertoo hienoja ajatuksia siitä miten työyhteisössä ajatellaan työntekijöitä.

Alla hänen kertomansa esimerkki.

”7200 euroa hyvinvointirahaa puhtaana taskuun. Eräs n 30 henkilöä työllistävä asiantuntijayritys jakaa tuon huippuluokan summan Epassi Flexin kautta kaikille työntekijöilleen ensi vuonna. Meidän 1000 euroa on jo verrattain kova suhteessa keskimääräiseen 300 euroon, mutta tuo on omassa luokassaan.

Konsepti on kieltämättä erittäin mielenkiintoinen ja minuun teki vaikutuksen, kun yrityksen toimitusjohtaja tätä logiikkaansa minulle avasi.

He haluavat, että perinteisten liikunta/kulttuuri ja hierontaedun lisäksi myös terveyspalvelut ja hammashoito ovat kaikkien käytössä jo ennen, kun ollaan varsinaisesti lääkärin tarpeessa.
Mahtava tapa tasapuolistaa menoja työterveyteen ja takaa samalla loistavat mahdollisuudet parantaa hyvinvointia ajoissa. Tuo summa takaa myös työmatkaedun täydellä arvollaan, mikäli sellaista tarvitsee.

Koko budjettia tuskin kaikki käyttävät kokonaan, mutta onhan tuo palkitsevaa ja sitouttaa varmasti.”

Kyseisen työpaikan kulttuuriin kuului muutenkin yksilön vapaus valita asioita työntekoon liittyen, hyvin matala hierarkia ja demokraattinen tapa päättää asioista, Tukia kirjoittaa.

”Tulee itselle mieleen yhtä sun toista, mihin tuota summaa käyttäisin. Tutkituttaisin varmasti enempi omaa terveyttäni ja hoitaisin mahdollisia löydöksiä kuntoon. Oli kyse sitten legoista, kropasta tai mentaalipuolen asioista.

Suomalainen mies kun tyypillisesti menee lääkäriin vasta jalat edellä.”

Tukian mukaan laittaa miettimään koko hyvinvoinnin rakennetta työnantajan näkökulmasta.

”Korjataanko kattoa vasta, kun se vuotaa?”

”Maksaako etukenoon sijoitettu summa lopulta itsensä takaisin säästyvien työterveyskulujen, vähenevien sairaspoissaolojen ja paremman työn tuottavuuden kautta? Hyvin mahdollisesti.”

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Antti Tukia

Kommentit

Oma kommentti