
JOHANNA TUKIAINEN, 19.2.2008
© SEPPO SAARENTOLA/KUVARYHM€/SKOY
Johanna Tukiainen on ollut julkisuudessa ennen kuin vuosi vaihtui 2000-luvulle.
Hän on työskennellyt muun muassa mallina, tanssijana, juontajana ja laulajana, kirjoittanut blogia sekä esiintynyt useissa tosi-tv-ohjelmissa.
Wikipedian mukaan Tukiainen nousi julkisuuteen Suomen ulkoministerin Ilkka Kanervan eron aiheuttaneen tekstiviestikohun myötä vuonna 2008. Noissa tiedoissa on tulkinnan mahdollisuus, sillä Hymyssä hän on ollut esillä jo aiemmin, kuten iltapäivälehdessä sekä Seiskassa.
Tukiainen on toiminut esimerkiksi Iltatyttönä jo 1990-luvulla. Tuolloin hän osallistui useisiin malli- ja missikilpailuihin.
Viimeisen vuosikymmenen aikana kohut ovat olleet kovempia, ja alla olevalla julkaisulla näytämmekin hänen itsensä tekemän julkaisun muodossa millaisena Johanna haluaa itsensä esitellä julkisuudessa.
Alla oleva julkaisu on Instagramissa.
”Ihanaa perjantaita ja siunattua Lokakuun lopun viikonloppua sekä Pyhäinpäivää! 💖🙏 Täällä keskellä kaunista Suomen luontoa on rauhoittavaa ja tunnelmallista olla! 🍂🍁🍂🍁🍂 Olen kaikkein aktiivisin TikTok sivuillani jossa teen myös lähes päivittäin Liveä, sen nimi on: @johanna.tukiainen7 🎀✨ Ohessa useampi kuva täältä ”Twin Peaks” tyylisistä maisemista. Löysin USA:sta tämän käsintehdyn, super suloisen pörröhatun jossa on pinkin rusetin 🎀 lisäksi Hello Kitty, sekä toiselle puolelle ihana risti sydämen sisällä.”
Kommentit
Oma kommentti