
Urheilija, aitajuoksija Noora Toivo, 9.3.2015.
© Sara Pihlaja/Otavamedia
Ylen urheilutoimittaja ja entinen aituri Noora Toivo on julkaissut rankan päivityksen, jossa hän kertoo eron jälkeisistä tunnelmistaan.
Hän on kesällä eronnut pitkäaikaisesta suhteestaan ja käynyt sen vuoksi terapiassa.
– Mä kuolen yksin. Tähän tulokseen tulin eilen Kallen tanssilattialla. Ja se ei todellakaan liittynyt siihen, että ei olisi ollut ottajia. Ei. Muun muassa 25-vuotias Mario olisi mielellään vienyt mut kotiin. Mutta kun ei kertakaikkiaan kiinnosta, Noora kirjoittaa Instagramissa.
– Ja mitäs sitten jos joskus tulee se aika, kun kiinnostaisi. En ole valmis antamaan hetkeäkään pois Minin kanssa. Ei. Ajatus siitä, että löytäisin ihmisen kuka vetoaisi, omaisi samat arvot ja ajatukset tulevaisuudesta ja kuka olisi itsestä kiinnostunut tuntuu mahdottomalta.
Noorasta pelkkä ajatuskin tuntuu hullulta, että tässä kaikessa elämän menossa olisi energiaa ja kapasiteettia rakentaa suhde.
– Ottaa riski, joka ei välttämättä kuitenkaan onnistu. Ei tässä lapsen uraa tekevänä äitinä ole määräänsä enempää paikkoja antaa sitä aikaa ja energiaa. Edellistä puolisoa etsittiin kuitenkin reilu vuosi. Ja se oli silti kolossaalinen virhearvio. Vaikka siitä jäi elämän ihanin asia eli Mini. Ja paljon oppeja siitä, mitä en todellakaan halua, mitä haluan ja kasvua ihmisenä sekä muita kliseitä.
Parisuhteet taputeltu
Hänestä tuntuu, että uusi parisuhde ei enää kohdalle tule.
– Tuntuu, että niin se on, että parisuhteet on minun kohdalta taputeltu. Toisaalta on helpottavaa, että vaikka tietty haikeus siinä ajatuksessa on, niin se on silti ok. Jotenkin elämän arvot ovat niin vahvasti omassa Minissäni. Meidän kahden perheessä. Omissa haaveissa. Minussa. Ystävissä. Työssä. Muissa tulevaisuuden suunnitelmissa. Vaikka ihana parisuhde on maailman ihanin. Kyllä sitä hienon elämän sinne hautaan asti saisi ilmankin sitä. Ja se on helpottava ajatus.
– Tein eilen unelmakartan ja siellä ei ollut kohtaa parisuhde. Kaikki terapiatyö ja muu työstö on mennyt niin, että olen yksin. Tavoite on olla oman elämäni super nainen. Se riittää hyvin. Jotenkin myös koen äitinä, että minun tehtävä on olla Minille se turva ja tasapaino. En ikinä, IKINÄ, tahtoisi tuoda hänen elämäänsä ihmisiä, joka sitten vuoden tai parin päästä lähtee pois. Äitinä ero osuu kuitenkin aina kahteen ihmiseen. Olisi kamalaa tehdä se tuolle pienelle miehelle.
– Nyt täytyy pitää peukkuja, että tämä ei ole hyvien masennuslääkkeiden tuotosta vaan pysyvä ajattelu
Kommentit
Oma kommentti