
Auri Kananen näyttää videolla, millaiset synnytyksen alkuvaiheet todella olivat.
Auri Kananen sai esikoislapsensa 9. marraskuuta.
Nyt hän on julkaissut rehellisen videon millaista hänellä oli juuri ennen synnytystä. Tuossa hänen kutsumassaan ”79 tunnin motivaatiomontussa” hän näyttää mitä kaikkea tapahtui juuri ennen synnytystä.
– Onneksi en todellakaan tiennyt, mitä on tulossa, Kananen toteaa videolla.
Päivä eteni siivouksen merkeissä vielä torstaina 6. marraskuuta, kun Kananen siivosi kaverinsa luona aamuyhdeksästä alkaen. Sitten alkoivat supistukset illalla seitsemän aikaan.
Supistuksia ja sairaalaan
Iltaseitsemän aikaan hän tunsi siivouksen lomassa supistuksia. Koko seuraavan yön supisteli myös.
– En tässä kohtaa vieläkään tiennyt, onko synnytys käynnistynyt vai mitä tässä oikein tapahtuu, Kananen toteaa.
Supistukset ovat tuskaisen kivuliaita. Vielä ei kuitenkaan mennä synnytykseen, vaan Kananen jatkaa lieden pesemistä ja imurointia.
– Ja mitä olin lukenut, että supistuksia pitäisi tulla alle kymmenen minuutin välein ja säännöllisesti. Minulla ei todellakaan ollut näin.
Päivä etenee ja illansuussa supistusten vuoksi oli mentävä sänkyyn lepäämään. Vielä ei kuitenkaan sairaalaan, sillä Kanasen mukaan tämä saattaa hidastaa avautumista.
– Mutta tässä kohtaa me soitettiin raskauspäivystykseen, että nyt on kyllä todella kipeää.
Kananen makaa sohvalla kovissa kivuissa.
– Päivystyksessä sanottiin, että saa tulla paikan päälle, kun ei enää kestä kipujen kanssa. Tässä kohtaa oli siis perjantai, ja oli mennyt 24 tuntia, kun minua oli säännöllisen epäsäännöllisesti supistellut.
Kello oli noin yhdeksän illalla, kun Kananen ja hänen puolisonsa Sami Salminen lähtivät synnytyssairaalaan.
– Vihdoin sain kipulääkettä. Se oli niin ihanaa.
– Minulle myös kerrottiin tällöin, että olen vain sentin auki, eli tiedettiin, että tästä tulee todella pitkä ja kivinen tie.
Lue myös: Auri Kananen julkaisi suloiset vauvakuvat!
Kommentit
Oma kommentti