
70-luvun hittilaulaja Anneli Pasanen teki monta kappaletta tunnetuksi oman aikansa kultakaudella.
Missä olit kaikki nämä vuodet, Rakkaus jää sekä Rakastan jokaista päivää soivat yhä radioaalloilla. Ainakin silloin tällöin.
Pasanen levytti aikanaan kolme albumia. 80-luvun puolivälin jälkeen hän lopetti aktiivisen esiintymisen. Hän oli myös Spedeshowssa mukana, joka luonnollisesti lisäsi laulajan julkisuutta.
Anneli palaa
Pasanen jätti iskelmämaailman 1980-luvun puolivälin jälkeen ja työskenteli opetusalalla Kuopiossa. Pitkän tauon jälkeen 2010-luvun alussa hän alkoi jälleen esiintyä. Hän piti harvakseltaan Kuopion seudulla konsertteja, jotka hän toteutti itse alusta loppuun, koska hänellä ei ollut levy-yhtiötä, agenttia eikä vakituisia säestäjiä. Pääpaino näissä tilaisuuksissa oli ulkomaisessa materiaalissa, kuten afroamerikkalaisissa spirituaaleissa ja ranskalaisissa chansoneissa. Kielitaitoisena hän pystyy laulamaan viidellä eri kielellä. Hän on ollut mukana Pyhän Nikolaoksen katedraalin kuorossa ja teki vuonna 2013 yhdessä Mari Sihvon ja pianisti Bartek Rogowskin kanssa ravintolashow’n nimeltä Kymmenen miestä.
Nyt hän palaa. Anneli esiintyy Raul Reimanin iskelmäshown yhteydessä Jyväskylän Paviljongissa joulukuun loppupuolella.
Anneli on kouluttautunut kasvatustieteen maisteriksi ja työskennellyt Kuopiossa erityisopettajana vuosikymmenten ajan, mutta laulamisen taito ei ole kadonnut mihinkään.
Kommentit
Oma kommentti