Suomen ja Neuvostoliiton välille puhkesi talvisota marraskuussa 1939. Lapissa Sallan suunnalla käytiin heti sodan alkumetreistä lähtien rajuja taisteluita. Neuvostoliitto hyökkäsi 122. divisioonansa voimin. Sitä oli vastassa Sallassa vain muutamia suomalaisosastoja. Osastot kuuluivat Rovaniemellä majaansa pitäneeseen Lapin ryhmän esikuntaan, jota johti Lapin rajavartioston komentaja, everstiluutnantti Oiva Willamo.
Ennen joulukuun puoliväliä 1939 Lapin ryhmän komentajaksi määrättiin varsin kiisteltykin persoona eli kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius. Uuden komentajan apulaisena jatkoi Willamo.
Kenraali Wallenius piti hoviaan Rovaniemellä ja vaali läheisiä suhteita ulkolaisiin sotakirjeenvaihtajiin. Niinpä toimittajat raportoivat innokkaasti Walleniuksen menestyksestä Lapin ryhmän komentajana.
Talvisodan loppuosa ei enää sujunutkaan kenraalilta yhtä mallikkaasti. Wallenius komennettiin helmikuun lopussa 1940 Viipurinlahdelle Rannikkoryhmän komentajasi.
Sillä rintamalla olikin menossa täysi kaaos, kun vihollinen rynni jäätä pitkin suomalaisten sivustalle. Kurt Wallenius ei sitä savottaa kyennyt selvittämään alkuunkaan ja niin hän sai potkut komentajan tehtävästä alle viikossa. Yhdeksi erottamisen syyksi arvioitiin kenraalin runsasta alkoholinkäyttöä.
Puna-armeija iski
Vihollinen lähti voimalla hyökkäykseen Lapissa. Se marssi kymmenessä päivässä yli sata kilometriä ja tie Pelkosenniemen suuntaa oli auki. Ilmassa oli katastrofin ainekset, kun suomalaiset joutuivat jakamaan vähäisiä voimiaan kahteen eri suuntaan.
Joulukuun puolivälissä esimerkiksi Savukosken suunnalla puna-armeijaa oli viivyttämässä yksi vain noin sadan miehen torjuntaosasto, mikä oli koottu pääasiassa suojeluskuntapojista, ilmavalvontamiehistä ja rajamiehistä. Vastaan iski vihollinen panssarivaunut kärjessä ja niin sen mies- kuin kalustoylivoimakin oli musertava.
Vaikka Suomi sai muutaman päivän kuluttua jonkin verran lisää joukkoja reservistä, niin silti Savukoski jouduttiin jättämään vihollisen haltuun. Sen jälkeen puna-armeija iski kohti Kemijärveä kahdesta suunnasta. Vihollisen toinen etenemisreitti saavutti Joutsijärven.
Sen läpimurto olisi tiennyt Joutsjärvellä taistelleen Osasto Roinisen taustayhteyksien katkeamista. Saman tien koko puolustusryhmitys olisi romahtanut kertaheitolla ja vihollisen tie kohti Rovaniemeä olisi ollut auki ja pitkälle tasoiteltu.
Niinpä sodanjohtomme päätti lähettää nopeasti jalkaväkirykmentti 40:n Joutsijärven sijasta Pelkosenniemelle aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen.
Sotataidot korostuivat
Joulukuun 16.päivänä 1939 kenraali Wallenius antoi käskyn majuri Vilho Roiniselle, että vihollinen on lopullisesti pysäytettävä Joutsijärvelle, sen vesistölinjaa ei saa ilman lupaa luovuttaa.
Majuri Roininen oli taitava ja peräänantamaton Suomen soturi. Hän toimi talvisodassa Sallan pataljoonan ja osasto Roinisen komentajana. Majurin harteille asetettiin raskas taakka; hän vastasi Sallan suunnan puolustustaistelusta sekä myös Kemijärven ratkaisutaisteluista.
Vihollisen 122. divisioonan kärki tuli voimalla Joutsijärvelle juuri joulukuun 16.päivänä. Etulinjassa ollut suomalaispataljoona torjui puna-armeijan ensimmäisen yrityksen.
Seuraavana päivänä vihollinen yritti läpimurtoa tien suunnassa ja myös maaston kautta etelässä Ahosalmen kautta. Suomalaisten miesvahvuus oli murto-osa, mutta taas kerran sotataidot talvisissa olosuhteissa korostuivat.
Puna-armeija kärsi ankarassa taistelussa kovat tappiot ja vetäytyivät vauhdilla taaksepäin keskeyttäen koko hyökkäyksen. Puna-armeijan pataljoona oli lyöty täysin hajalle ja sen sotilaat säntäilivät pakokauhun vallassa pitikin metsiä, osa oli jo heittänyt aseensakin menemään. Muutaman tunnin taistelun aikana vihollinen menetti 250 miestä.
Kovin pitkään eivät soturimme saaneet kerätä uusia voimia, sillä jo parin päivän kuluttua joulun alla käytiin Mäntyvaaran taistelu, jota on pidetty sotahistoriassa eräänä kuuluisimmista Sallan suunnan taisteluissa koko talvisodan aikana.
Puukoin ja pistimin
Vihollisen pataljoona onnistui koukkauksessaan Mäntyvaaraan ja se valtasi koko vaaran laen. Keskellä päivää suomalaiset saivat yllättäen niskaansa rajua tulta. Yksi suomalaisten komppania lähti kiertämään vaaran pohjoisrinteelle ja se olikin varsin onnistunut sotatoimi.
Raju taistelu kesti nelisen tuntia ja lopulta tämä maaottelu päättyi suomalaisten murskavoittoon. Kysymys oli sananmukaisesti lähitaistelusta, sillä soturit ottivat mittaa toisistaan puukoin ja pistimin, jopa paljain nyrkein. Keskiyön aikaan puna-armeijan soturin saivat tarpeekseen ja pötkivät pakoon.
Taiston tauottua Mäntyvaaran rinteiltä laskettiin noin 300 venäläisen ruumiit, suomalaisia sotilaita kaatui 17. Ja mikä tärkeintä, tämän voitetun taistelun ansiosta suomalaiset saivat runsaasti aseita sotasaaliikseen. Jos Suomi olisi hävinnyt kahakan, tappio olisi merkittävästi mahdollistanut puna-armeijan tavoitetta katkaista Suomi kahtia.
Ei siis mikään yllätys, että joukkojen komentaja, kenraali Kurt Wallenius piti Mäntyvaaran urotyötä tärkeimpänä koko pohjoisen sotatapahtumien tiimoilta. Taistelun voiton myötä alueelle rakennettiin muistomerkki, missä lukee koruttomasti: ”Tässä auttoi Herra.”
Sissisotaa
Mäntyvaaran taisteluun osallistui myös yksi nainen. Näin kertoi Vienon 1960-luvulla tavannut paikkakuntalainen:
”Juuri ennen taistelun alkua Mäntyvaaraan tuli Isoltakylältä Veikko Ruokojärven kuorma-autolla joutsijärveläinen Vieno Ojala. Hänellä oli tapana tuoda muutaman kerran viikossa leivonnaisia Roinisen esikuntaan.
Kun taistelu alkoi, tupaan jäi kaksi upseeria Vienon kanssa muiden rynnätessä ikkunasta ulos ja kohti vihollista. Luodit viuhuivat tuvassa ja upseerit käskivät Vienon pysyä matalana muurin takana suojassa. Välillä hän kävi kuitenkin ottamassa leivinuunista siellä olleen käristyksen. Taistelu kesti useita tunteja ja Vieno oli koko ajan sen polttopisteessä. Kuukausi tapahtuman jälkeen Vieno synnytti terveen tyttölapsen.”
Joulukuun lopulla rintamalla siirryttiin sissisotaan. Puna-armeija oli saanut sen verran siipeensä, että hyökkäys into oli tyystin hiipunut. Kenraali Wallenius oli saanut jääkärinä Saksassa ollessaan hyvän sissikoulutuksen ja hänen oppiensa mukaan suomalaiset tekivät sissi-iskuja vihollisen selustaan ja sivustoille.
Suomalaiset metsäsissit aiheuttivat sen verran laajaa tuhoa puna-armeijan keskuudessa, että vihollinen vetäytyi tammikuun puolivälissä 1940 nelisenkymmentä kilometriä takaisin itään aina Sallan kirkonkylän maisemiin. Suuremmat taistelut oli taisteltu.
Helmikuun loppupuolella suomalaiset luovuttivat rintamavastuun ruotsalaisille vapaaehtoisjoukoille, joita komensi kenraaliluutnantti Ernst Linder. Joukkojen vaihdon jälkeen rintamalla siirryttiin tyypillisen asemasotaan eli silloin tällöin otettiin hieman ikään kuin ”malliksi” yhteen. Talvisota päättyi 13.3.1940. l
Lähde: Pentti Airio – Sallan suunnan taistelut 1939–1940
Kommentit
Oma kommentti