Suuren jouluhitin tehnyt laulaja on kuollut!

Musiikkia. Kuva: Unsplash.com

Laulaja Chris Rea on kuollut.

Hän menehtyi ollessaan vain 74-vuotias maanantaina 22. joulukuuta 2025. Asiasta uutisoivat useat ulkomaiset mediat, kuten The Guardian, BBC ja Hello!.

Tiedottaja kertoo laulajan kuolemasta tiedotteessaan. Hänen mukaansa Chris Rea menehtyi rauhallisesti lyhytaikaiseen sairauteen sairaalassa perheensä ympäröimänä.

Hän on kokenut monia terveyteen liittyviä haasteita, kuten haimasyövän, joka diagnosoitiin vuonna 2001. Häneltä poistettiin haima sekä osa mahalaukusta ja ohutsuolesta. Hän sairasti myös diabetesta. Terveystilanne on ollut hankala, sillä vuonna 2016 hän sai aivohalvauksen.

Rea on levyttänyt 25 studioalbumia.

Rea tuli tunnetuksi monista hiteistään, joista yksi soi nyt erityisen paljon. Se on joululaulu Driving Home For Christmas.

Lisäksi hänen hittejään ovat Let’s Dance ja The Road To Hell ja Fool (If You Think It’s Over).

Realla on on kaksi tytärtä: vuonna 1983 syntynyt Josephine ja vuonna 1989 syntynyt Julia Christina.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti