Joel Hallikainen rakensi itselleen arkun – näin sille kävi!

Joel Hallikainen rakensi itselleen arkun, johon hänet haudattaisiin kuolemansa jälkeen.

Hän kirjoittaa asiasta sosiaalisessa mediassa, ja tarina voi kuulostaa joistakin todella rankalta.

– Lapsena kuulin usein, miten isovanhempani — toisistaan tietämättä, toiset Raumalla ja toiset Turussa — sanoivat ihan samaa:

”Maailma on muuttunut niin kamalaksi. Kyllä me eletään lopun aikoja. Mihin tämä maailma on menossa? Maailmanloppu on tulossa! Ja lopulta – voi kun pääsis täältä jo pois!”, kirjoittaa Hallikainen.

Hän kysyy, että kuulostaako tutulta?

– Mammat ja papat ovat jo poissa. Heidän maailmansa päättyi, mutta maailmanloppua odotellaan edelleen. Se on osa ihmisen perimää. Ei tule mieleen toista elävää olentoa, joka elää kuollakseen — tai siis tarkoitan: ymmärtää kuolevansa ja jollakin vinolla tavalla kokee, että pitää pyytää anteeksi elämäänsä.

Rakensi itselleen arkun

Laulaja teki arkun, johon oli tarkoitus päätyä elämän päättymisen jälkeen.

– Jo vuosia sitten rakensin itselleni arkun – Hapsuyksiön. Tein surutyötä. Surin anoppini kuolemaa. Se osui lähelle. Siinä yksiötäni väsätessä odotin saavani jonkinlaisen vastauksen elämäni suurimpaan kysymykseen, vaan en saanut. Ei kuulunut ääniä. Ei näkynyt valoja. Ei mitään.

– En kuolemassa ja surussa kieriskellen, vaan elämästä, valosta ja uteliaisuudesta käsin, tein omin käsin arkkuni, oivallusta odotellen. Ei se tullut — tai tuli se, mutta ei siinä hetkessä, jossa sitä odotin.

Arkun kohtaloksi muodostuu aivan erilainen kuin Joel suunnitteli.

– Ystäväni tuli käymään ja halusi nähdä arkkuni. Hän kertoi suunnittelevansa samanlaista. Muutama muukin inspiroitui projektista. Hän pyysi päästä kokeilemaan. Nostimme Hapsuyksiön keskelle pihaa. Kamu arkkuun ja kansi kiinni. Siellä hän makoili mittaboxissa keskellä kaunista kesää. Älä ymmärrä väärin: en pilkkaa, en leiki vakavalla aiheella, mutta meillä oli hauskaa. Olimme mustan huumorin kivijalassa. Koputtelin kantta ja lausuin kaikkea lapsuudesta muistamaani: maailmanloppua, kadotusta ja kuolemaa. Älä ymmärrä väärin, mutta nauroimme vedet silmissä mahdotonta leikkiä, jota kukaan ei ollut leikkinyt tässä mitassa ennen meitä — ainakaan tällä pihalla. Se oli tavattoman raikasta ja puhdistavaa.

– Sitten tuli minun vuoroni mennä arkkuun — poika laatikkoon ja kansi kiinni. Siellä olin. Pimeässä, yksin. Puinen kansi nenässä. Juuri minun kokoinen puinen mittapukupalttoo! Eikä tuntunut miltään. Tai siis, älä ymmärrä väärin: kaveri koputteli kanteen ja lausui mantroja. Nauroimme. Ilmassa oli happea, kun kahdesta karvaperseäijästä tuli pikkupoikia!

– Sain projektini alussa etsimäni vastauksen. Se tuli takavasemmalta. Yksinkertainen ja suora. Niin selkeä, etten voinut sitä mitenkään toisin silloin — enkä nyt — sanoittaa: minun aikani nyt on elää, ei kuolla!

– Tässä kerrottuna tämä kuulostaa lattealta, mutta ihon tasalla, puinen kansi nenän päällä, se muuttuu kokemukseksi, joka kantaa tässäkin päivässä. On aika elää. Kuunnella sydämen ääntä. Etsiä hyvää ja oikeaa. Jos mahdollista, rohkaista häntä, joka on tänään elämänsä tienhaarassa — ei sen kummempaa.

Käänne arkun tarinalle

– Arkkutarina päättyi niin, että eräs toinen kaverini sairastui vakavasti. Hän halusi ostaa arkkuni itselleen. Puiden hinnalla hän sen sai. Hän saa makoilla siinä, kun on sen aika. Minun aikani on elää, ja olen siitäkin kiitollinen.

– Kova aamupala kirjoitella tällaisia, mutta omapahan on seinäni, joten seinälle roiskis!

Hallikaisen päivitys on saanut valtavasti huomiota osakseen.

”Olen hämmentynyt kahden edellisen FB-julkaisun saamasta huomiosta. Toisella yli 700th. Ja toisellakin kohta 600th.katsojaa. Valtava määrä asiallisia, hauskoja, koskettaviakin kommentteja. Jokainen on luettu ja peukutettu – KIITOS

Ajatusten saattaminen kirjoituksiksi tuntuu tässä oikealta. Seuraajien kommentit inspiroivat ja voimaannuttavat. Aikalaisten kokemukset ovat monessa kohtaa samansuuntaiset. Jaetaan valoa ja pidetään yhteyttä yllä – kiitos kun olet!

Tämä seinä tavoittaa pääuutislähetyksen verran katsojia, vaikkei se pyöri satojen miljoonien budjeteilla, kuten vastaavat – uutis ja mediakanavat. Minun seinä pyörii jatkossakin sydämen sykkeellä – kiitos siitä!

Yritän jakaa positiivisia, voimaannuttavia ja valoisia viestejä. En laita paskaa tuulettimeen, enkä pasko hissiin. Se olisi liian helppoa.

”Metsä on vastannut huutooni!” – Kiitos”