Auri Kananen vauvan kanssa Dubaihin – video!

Auri Kananen. Kuva Kari Pekonen.

Siivouskuningattarena julkisuuteen ponnahtanut Auri Kananen lähti lomalle pienen vauvansa kanssa.

Taannoin syntyneen Dallas-vauvan kanssa eläminen on tuonut iloa, yllätyksiä – ja lisännyt entisestään ihmisten mielenkiintoa Instagramissa julkaistuihin videoihin, jossa Kananen on näyttänyt myös intiimejä arkisia hetkiä.  

Auri on aiemminkin tuonut kurkistuksia elämästään – esimerkiksi siitä, kuinka imetys on hänelle ihanaa ja osa uutta perhearkea.  Nyt hän valaisee millaista on matkan järjestely.

Suuntana on Dubai, ja siellähän lämmintä riittää.

Lämpötila plussan puolella on sääkartan mukaan 23. Mutta varmasti päivällä lämpötila kipuaa ylempiin lukemiin. Dubai on Yhdistyneiden arabiemiraattien suurin kaupunki ja samannimisen emiraatin pääkaupunki. Siellä asui vuoden 2017 väestönlaskennassa 2,9 miljoonaa ihmistä. Dubain kaupungille ovat leimallisia lukuisat pilvenpiirtäjät, satama ja aurinkorannat. Dubai sijaitsee Persianlahden rannalla Dubain emiraatin pohjoisosassa.

Siellä on varmasti kiva viettää talvilomaa yhdessä perheen kanssa.

Hänen puolisonsa Sami Salmisen vauvan nimeksi annettiin Adelia Aurora, ja hänen lempinimensä oli jo ennen syntymää Dallas.

Jos video ei näy, katso tästä linkistä.

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Auri Kananen

Kommentit

Oma kommentti