Helsingistä kotoisin olevan Taimi Raukio, 87, matkusti ensimmäisen kerran Torremolinosiin Espanjaan Lilja-siskonsa houkuttelemana huhtikuussa 1972.
Heitä odotti siellä ”paikallisopas”. Liljan kampaajan aviomies, sotaveteraani Veikko Pietarinen oli menettänyt taistelukentällä jalkansa. Hän asui Torremolinosissa, koska välimerellinen ilmasto sopi jalkaproteesia käyttäneelle veteraanille Suomen kalseita sääoloja paremmin.
”Ukko kuljetti meitä ympäriinsä. Kävimme muun muassa Málagan keskustan kauppahallissa”, Raukio muistelee.
Raukion sisko sairasti verisyöpää. Liljan piti lähteä syksyllä uudelleen Torremolinosiin, mutta hän joutui sairaalaan ja antoi matkansa Taimille.
”Sen matkan jälkeen olin myyty. Aloin käydä täällä säännöllisesti”, Raukio kertoo.
Raukion avioliitto oli rakoillut pitkään, ja vuoden 1988 lopulla hän otti avioeron miehestään. Samalla Raukio päätti muuttaa Espanjaan, Torremolinosiin lempikaupunkiinsa.
”Tuttavat kauhistelivat, kun kerroin heille, että muutan tänne perjantaina 13. tammikuuta. Päivästä ei ole ollut haittaa, päin vastoin. Kaikki on mennyt viimeiset 37 vuotta loistavasti”, Raukio sanoo ja naurahtaa päälle.
Peseta-aikana pystyi säästämään paremmin
Raukio otti espanjalaisista mallia ja teki välillä kolmea työtä tullakseen toimeen. Hän työskenteli baaritiskin takana, tarjoili ja siivosi. Hänelle kelpasi kaikki työ.
”Peseta-aikana pystyi säästämään paremmin”, Raukio sanoo.
Espanjassa hinnat nousivat euroihin siirryttäessä Suomea enemmän. Esimerkiksi kuusikymmentä senttiä (100 pesetaa) maksanut kahvikuppi nousi yhdessä yössä euroon.
Vapaa-ajalla Raukio täytti ristikkolehtiä. Heillä oli ristikkolehtiryhmä, jossa autettiin toinen toisiaan ratkaisemaan vaikeimpia vihjeitä.
”Bingo lähti liikkeelle sattumalta, kun jollakin oli vanhanaikaiset bingopallot ja kangaspussi. Kukaan ei halunnut vetää sitä, joten tehtävä lankesi minulle.”
Samalla tavalla myös karaoke saapui espanjansuomalaisten keskuuteen. Vielä 1990-luvulla musiikkia soitettiin videonauhurilla ja sanat näytettiin putkitelevisiossa.
”Parhaimmillaan vedin samalla viikolla karaokea useammassa baarissa. Ilmoitin asiakkaille, että soitan biisit siinä järjestyksessä, kun ne vhs-kasetilla ovat, etteivät nauhat kulu”, Raukio kertoo.
VHS-nauhat olivat siihen aikaan kalliita ja niitä sai vain Suomesta Fazerin musiikkiliikkeestä.
Raukio voitti kahdesti myös Torremolinosin karaokekisan. Tuomaristo tuli Suomesta asti.
Palkinnoksi hän sai levyttää Arja Havakan tunnetuksi tekemän venäläisen käännösvalssin Lokki ja amerikkalaisen käännöstangon Kultaiset korvarenkaat, jonka on esittänyt levyllä useampi suomalainen laulaja.
Raukion mukaan vajaa vuosi sitten menehtynyt sanoittajasuuruus Chrisse Johansson olisi luvannut tehdä hänen kanssaan levytyssopimuksen, jos hänellä olisi ollut oma levy-yhtiö.
Torremolinosin karaokeillat olivat niin suosittuja, että Raukio veti privaatisti joka kesä 20 vuotta peräkkäin yhden karaokeillan Helsingin Kalliossa sijaitsevassa ravintola Oivassa. Ihmiset saapuivat sinne ympäri Suomen.
”Viime kesänä en saanut enää porukkaa kasaan”, Raukio harmittelee.
Raukio jäi eläkkeelle ”bingotytön” hommista, kun Torremolinosin viimeinen suomalainen baari FinnPubi sulki ovensa viime vuoden joulukuun alussa.
”Jo oli aikakin eläköityä”, Raukio, 87, vitsailee.
Lähes puolet lähti
Suomen valtio tavoitteli 38 miljoonaan euron säästöjä viime vuonna lopettamalla muutamaan poikkeusmaata lukuun ottamatta kansaneläkkeen maksun ulkomaille. Suurin osa ulkomaille maksetuista kansaneläkkeistä oli alle 200 euroa kuukaudessa.
”Täältä palasi moni minua vähemmän kansaneläkettä saanut Suomeen. He saivat paluumuuttajien edut”, Raukio sanoo ja viittaa muun muassa asumistukeen, lääkkeiden Kela-korvaukseen sekä toimeentulotukeen.
”Ei varmasti syntynyt säästöjä”, Raukio jatkaa topakasti.
Raukio kasvatti lapsensa kotona, joten hän sai 560 euron työeläkkeen päälle 450 euroa kuukaudessa kansaneläkettä. Valtio vei siis lähes puolet Raukion tuloista.
”Ensin oma taloudellinen tilanne pelotti, mutta hyvä, että voin olla avuksi Suomen valtiolle”, Raukio piikittelee.
Aina viiniä vierasvarana
Raukio asuu Torremolinosin keskustassa noin sadan neliön asunnossa. Suomalaisittain sanottuna kolmion pinta-alaa nostaa asunnon kiertävä lasitettu parveke, joka Espanjassa lasketaan mukaan neliöihin.
Parvekkeelta löytyy Raukion tietokonepöytä sekä toiselta sivustalta ”vierashuone”. Aurinko lämmittää asunnon ja verhot viilentävät sen.
Raukio maksaa Espanjassa sijaitsevasta omistusasunnostaan 90 euroa kuukaudessa kiinteistönhoitomaksua. Sähkölaskuun menee parikymmentä euroa.
Hänellä on myös Vantaan Hiekkaharjussa 30 neliön yksiö, jossa Raukio viettää kesäisin kaksi kuukautta. Sen yhtiövastike on vajaa 200 euroa kuukaudessa.
”Puolet eläkkeestä menee asumiskuluihin. Vantaan asunto on aina joskus vuokralla, mutta koska se on myös kotini, niin en halua vuokrata sitä pysyvästi vieraille.”
Raukiolla menee kotona lämmitettävään ruokaan ja viineihin sata euroa kuukaudessa. Hänen mukaansa valmisruoat maksavat noin pari euroa. Ja espanjalaiseen tapaan kotona pitää aina olla peli-iltoja varalle vieraille viiniä.
”Tuo kirjahyllyssä oleva ’Punahilkka-viini’ on loistavaa ja maksaa vain kaksi euroa pullo”, Raukio toteaa.
Lääkkeet halvempia
Raukiolla on läppävika, minkä takia hän joutuu syömään päivittäin beetasalpaajaa ja verenohennuslääkeitä. Espanjan valtio korvaa niistä 90 prosenttia, joten Raukio maksaa lääkkeistään 3,5 euroa kuukaudessa. Hän kertoo maksaneensa samasta satsista lääkkeitä viime kesänä Suomessa yli 50 euroa.
Raukiolla on myös jaloissa avohaavoja, jotka vaativat öljyämistä ja siteiden vaihtamista terveyskeskuksessa kahdesti viikossa. Espanjassa ei ole terveyskeskusmaksua, kun taas Vantaalla se on 30,20 euroa. Maksu peritään kalenterivuoden kolmelta ensimmäiseltä käynniltä.
Myös museot ovat eläkeläisille ilmaisia ja linja-auto noin 15 kilometrin päähän Málagaan maksaa 20 senttiä.
Loput eläkkeestä menee ”hurvitteluun”. Raukio käy syömässä kymmenen euron menuita, jotka sisältävät alku-, pää- ja jälkiruoan sekä juoman tai käy illalla baarissa nauttimassa 2,5 euron hintaisia ”lasten gintoniceja”. ”Lasten gintonicissa” ei ole espanjalaiseen tapaan kuutta senttilitraa giniä, vaan suomalaisittain noin neljä.
”En koskaan juo itseäni humalaan, mutta kyllä minulle chupito (ryyppy) kelpaa, jos joku tarjoaa. Torremolinosin suomalaiset miehet ovat myös kohteliaita. He saattavat yöllä ulko-ovelle tai tarjoavat taksin”, Raukio kehuu.
Raukio ei koskaan muuttaisi Fuengirolaan. Hänestä Torremolinos on huomattavasti viihtyisämpi.
”Espanjalaiset ovat ystävällisiä. Heti jos kävellessä lepää hieman ottamalla seinästä kiinni, niin joku tulee kysymään, onko kaikki hyvin. He haluavat yleensä myös saattaa perille asti”, Raukio kertoo.
Myöskään ravintoloitsijat eivät kilpaile verisesti asiakkaista. Kun yhdeltä loppuu brandy, niin sitä haetaan lisää naapuribaarista ja pullo palautetaan seuraavana päivänä. Lainaamiskulttuurin lisäksi baarimikko voi lähteä hakemaan jotain tuotetta kaupasta, jos asiakas sitä haluaa.
Haastattelun päätteeksi käymme lähibaarissa viinillä. Omistaja on jo sulkemassa terassia siestan ajaksi, kun Raukio kysyy häneltä, saisimmeko lasin punaviiniä. Hän jättää yhden terassipöydän paikoilleen ja kysyy: Riojaa vai Ribeiraa?
Olé!
TEKSTI JA KUVAT: Mika Heikkilä
Kommentit
Oma kommentti