Satakunnan varkaussarjasta tunnistamatta kaksi kohdetta!

Lounais-Suomen poliisi on jatkanut laajan varkaussarjan esitutkintaa, missä on selvitetty Pohjois-Satakunnassa ikäihmisiin kohdistuneita epäiltyjä omaisuusrikoksia. Kahden tapauksen osalta poliisi etsii vielä asianomistajia.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti 10. maaliskuuta tapauksesta, missä naiskolmikon epäillään helmi-maaliskuussa tehneen useita varkauksia pääasiassa ikäihmisten asuntoihin laajasti Pohjois-Satakunnassa sekä Pirkanmaan puolella Sastamalassa.

Kokonaisuudessa on nyt kaikkiaan 19 tapausta, joista osaa poliisi tutkii törkeinä varkauksina, osaa perusmuotoisina varkauksina. Epäillyt on vangittu, ja he ovat esitutkinnassa selvittäneet tapahtumia hyvin perusteellisesti.

– Kahden kohteen osalta ei ole kuitenkaan saatu selvyyttä asianomistajista eli siitä, mihin tarkkaan ottaen varkaudet ovat kohdistuneet, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Klaus Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Toinen kohteista sijaitsee Laviassa, missä epäiltyjen tiedetään käyneen rivitaloasunnossa 2. maaliskuuta noin kello 17–18. Toisen yksilöimättömän varkauden epäillään tapahtuneen Porin Lassilan alueella sijaitsevassa omakotitalossa 19. helmikuutta noin kello 22.30.

Molemmissa tapauksissa iäkäs nainen on päästänyt varkaat sisälle, ja asunnoista on anastettu tuhansien eurojen arvosta omaisuutta, pääasiassa koruja.

Tunnistatko kohteet?

– Epäillyt eivät ole osanneet tarkasti kertoa näiden kohteiden osoitetietoja, joten nyt tarvitsemme tietoa siitä, kehen nämä kaksi epäiltyä varkautta ovat kohdistuneet, Klaus selventää.

Poliisi toivoo, että kyseessä olevien asianomistajien omaiset tai esimerkiksi naapurit voisivat tunnistaa kohteet annetun kuvauksen perusteella.

Asiaan liittyvät tiedot, havainnot ja yhteydenotot voi osoittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Poliisi on saanut epäillyssä varkaussarjassa anastetusta omaisuudesta osan takaisin ja palautettua takaisin asianomistajilleen. Osan omaisuudesta epäillyt ovat myyneet eteenpäin.

Lue myös: Naiskolmikkoa epäillään ikäihmisiin kohdistuneesta varkaussarjasta

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: poliisi, varkaus, varkaussarja

Kommentit

Oma kommentti