
Aki Linnanahde on myynyt asuntonsa Espanjassa. Asiasta hän kertoo Instagramissa.
– En olisi uskonut joulukuussa @vappendaali podissa asiasta mainitessani, että piti tulla huhtikuulle asti kunnes kaupat Espanjan kodista saatiin maaliin, Aki Linnanahde kertoo.
Hän on tyytyväinen tilanteeseen, jossa välittäjä löysi ostajan.
– Onneksi välittäjänä oli @annealices kaltainen ammattilainen, joka malttoi erilaiset meistä riippumattomat käänteet ja löysi lopulta parhaan mahdollisen ostajan.
Aki kiittää avoimesti kiinteistönvälittäjää.
– Annen tausta pankkialalalta ja kyky kommunikoida oli todella avuksi. Arvostan myös, että välittäjä arvosti meidän näkemystä hinnasta ja lopulta siihen melkein myös päästiin. Kiitos Anne. Oot huippu.
Espanjassa Linnanahteet aikovat viettää aikaa jatkossakin, vaikka ei välttämättä omistusasunnossa. Ensimmäisen asunnon Linnanahteet ostivat Espanjasta vuonna 2018.
Linnanahteella oli pieniä äänenkäyttöön liittyviä terveysongelmia, joten yksi huoli on vähemmän asuntokauppojen syntymisen jälkeen.
Hän nimittäin valpastui kuuntelijan palautteesta ja meni tarkastukseen. Äänihuulesta löytyi kyhmy.
Hän painotti silloisessa päivityksessään Instagramissa, että kaikki on hyvin.
– Terkkuja Tyksistä. Täällä kaikki hyvin, Aki aloittaa.
– Päädyin leikkaussaliin, kun Aki Linnanahde Talk Show’n kuuntelijoilta tuli viestejä, joissa kiinnitetiin huomiota käheytyneeseen ääneeni. Kieltämättä olin huomannut itsekin asian, mutta lopulta erään kuuntelijan viesti sai menemään lääkäriin.
Kommentit
Oma kommentti