Toni Nieminen irtisanoutui ravivalmentajan hommista!

Toni osallistui Nelosen Julkkis Big Brotheriin

Toni Nieminen teki suuren päätöksen. Hän jätti työnsä ravivalmentajana.

– Ravihevosten kanssa työskentely on ollut minulle paljon enemmän kuin työ – se on ollut tärkeä osa elämääni. Siksi tämän kertominen ei ole helppoa, mutta ravitallitoimintani on päättynyt, hän kertoo Instagramissa.

Hän työskenteli Vermon raviradan ratavalmentajana lokakuusta 2024.

– Jatkan mielelläni edelleen ohjastustehtävissä, joten kuskitoiveita ja ajotehtäviä saa tarjota jatkossakin.

Hänen mukaansa nyt seuraava askel odottaa.

– Etsin uusia työmahdollisuuksia. Jos tiedät avoimesta työstä tai uskot osaamisestani olevan hyötyä, otathan yhteyttä.

Vuonna 2024 hän sai opiskelunsa päätökseen. Hän on opiskellut eläintenkuljettajaksi ja eläintenhoitajaksi.

Todistuksessa lukee, että hän on opiskellut muun muassa eläinten fysiologiaa, – käsittelyä, ajokäyttäytymmistä, eläimille annettavaa ensiapua ja henkilökunnan turvallisuusnäkökohtia.

Toni Nieminen on uransa lopettanut mäkihyppääjä ja olympiavoittaja. Niemisen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu hänen 16-vuotiaana vuonna

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Toni Nieminen

Kommentit

Oma kommentti