Kauko Röyhkä: ”11-17-vuotiaana minulla ei ollut yhtään ystävää”

Kauko Röyhkä on kärsinyt yksinäisyydestä varhaisnuorena.

Hän kirjoittaa aiheesta Facebookissa.

– 11-17-vuotiaana minulla ei ollut yhtään ystävää. Olin kaiket illat kotona ja katsoin telkkaria. Haaveilin vain lomista, jolloin pääsin Pelloon ja kavereiden kanssa metsään ja kalaan, hän kirjoittaa ja toteaa, että musikaali, jota ovat tekemässä, perustuu hänen omiin nuoruudenkokemuksiinsa.

Tilanne muuttui kertaheitolla.

– Kunnes eräänä marraskuisena perjantaina koulussa järjestettiin tanssikurssi. Meidät pojat komennettiin tyttöjen voimistelusaliin ja meille alettiin opettaa paritansseja. Tytöt saivat hakea itselleen parin, ja luokan kaunein tyttö, jota olin usein katsellut, valitsi minut. Tanssimme jäykästi valssia, fokstrottia ja ties mitä. En osannut laskea askelia, mutta liikuin jotenkuten musiikin mukaan.

Seelariin

Sitten alkoi tapahtua enemmän.

– Olin kuullut paikasta nimeltä Seelari, jonne kaikki menivät perjantai-iltaisin. Disko sijaitsi synkässä saaressa Oulun edustalla. Tanssikurssin jälkeen päätin, että minun on nyt mentävä sinne. Tyttö, jonka kanssa olin tanssinut, olisi varmasti siellä. Tarvitsin rahaa. Otin kirjahyllystä tietosanakirjan ja vein divariin. Divarinpitäjä nauroi ja sanoi että tämähän on semmoinen kirja, jota jaettiin joskus ilmaiseksi koteihin. Hän varmaan sääli minua, koska maksoi siitä kaksi markkaa. Juuri sen verran tarvitsin että pääsin Seelariin sisään.

Kaikki tämän illan eteen. Rahaa ei ollut, joten Röyhkä päätti kävellä discoon.

– Saareen meni bussi kerran tunnissa, mutta minulla ei ollut varaa lippuun, joten kävelin. Minulla oli pitkät hiukset, raidallinen maripaita ja siisti farkkuliivi. Näytin nynnypojalta, joka haluaisi olla hippi, mutta jolta puuttui asennetta ja elämänkokemusta. En ymmärtänyt miksi kaunis tyttö oli halunnut tanssia juuri minun kanssani, eihän minussa ollut mitään sellaista mitä nuorisomaailmassa arvostettiin.

Ja kuten monesti tuon ajan illanvietoissa, meinasi Kaukolle käydä köpelösti.

– Matkalla saareen meinasin saada turpiini parilta känniseltä jätkältä, hän kertoo läheltä piti -tilanteesta.

– Disko aukesi kuudelta, mutta jo puolta tuntia ennen sen edessä oli pitkä jono. Haistoin omenaviinin ihmisten hengityksestä. Itse olin tietysti selvinpäin. Ovi aukaistiin ja porukkaa alettiin päästää sisään. Kaikki eivät mahtuneet sinne, ja näin ikkunaa vasten painautuneita naamoja. Pettyneet tyypit näyttivät merkkejä: tuu ulos, vitun homo, tai tulee nokkiin! Kaunis tyttö oli sisällä. Hänellä oli paljon ystäviä ja hän poltti röökiä. Hän oli tyylikäs ja suosittu eikä hän ollut huomaavinaan minua. Inhosin musaa, jota diskossa soitettiin, paitsi paria Dr. Feelgoodin ja Z.Z.Topin rokkibiisiä. En tanssinut kertaakaan, mutta tutustuin vanhempaan hippikaveriin, joka toimi portsarina. Disko loppui kymmeneltä, ja olin helpottunut, kun sain kävellä hänen kanssaan pois saaresta.

Entä mitä siten tapahtui?

– Sen illan jälkeen kävin Seelarissa joka perjantai. Lauantaina olin jo epätoivoinen, koska taas piti kestää koko tappavan tylsä viikko ennenkuin pääsisin taas diskoon. Seelarista löysin lopulta kavereita, joiden kanssa perustin bändin. En osannut soittaa mitään instrumenttia, mutta aloin kuitenkin väsätä omia biisejä – varmaan siksi, että niitä oli helpompi soittaa kuin vieraita. Kolmisen vuotta myöhemmin olin jo levyttävä artisti.