
Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi uskonlahkon johtajan vankeuteen seksuaalisista hyväksikäytöistä, pahoinpitelyistä ja kiristyksestä.
Teksti: Rami mäkinen kuvat: istock ja poliisin esitutkinta aineisto
Kantahämäläisellä paikkakunnalla alkoi neljä vuotta sitten purkautua auki merkillinen vyyhti. Kolmekymppinen mies teki Hämeen poliisille lokakuussa 2022 ilmoituksen, jossa hän pyysi poliisia tutkimaan Elias Lehtinen -nimisen miehen tekemisiä.
Uhriksi ilmoittautunut mies kertoi Lehtisen kiristäneen häneltä rahaa. Ilman maksua hän ja eräs toinen mies eivät olisi saaneet tavata omia vaimojaan ja lapsi-aan.
Poliisille valkeni pian, että Lehtinen oli johtanut pientä uskonnollista yhteisöä. Sen jäsenet olivat joutuneet monenlaisen alistamisen ja hyväksikäytön kohteiksi. Profeettana esiintynyt Lehtinen oli muun muassa eristänyt vaimot miehistään.
Poliisin esitutkinnassa paljastui lisää hirveyksiä: epäiltyjä seksuaalirikoksia ja pahoinpitelyjä. Ne johtivat syytteisiin. Viime joulukuussa Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi Lehtisen useista rikoksista vankeuteen.
Nykyään 40-vuotias Lehtinen sai käräjäoikeudessa kolmen vuoden ja neljän kuukauden tuomion. Hänet passitettiin saman tein Kylmäkosken vankilaan suorittamaan rangaistustaan.
Syyksi luettujen rikosten lista on pitkä: kolmetoista seksuaalista hyväksikäyttöä, kaksi pahoinpitelyä ja kiristys. Rikosten tekoajat jakautuvat vuosille 2021–2022. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Turun hovioikeus saa vyyhdin käsiteltäväkseen syksyllä.
Haaveissa ylöstempaus
Nähtäväksi jää, kuinka avoimena tai salaisena oikeudenkäynti Turun hovioikeudessa pidetään. Kanta-Hämeen käräjäoikeuden käsittely oli suljettu ja tuomio melkein kokonaan salattu.
Käräjäoikeus antoi kuitenkin julkisen selosteen. Siihen on tiivistetty tuomion ydinkohdat ja -perustelut.
Saatavilla olevista asiakirjoista pystyy päättelemään, että Lehtisen johtama yhteisö koostui hänestä ja kahdesta pariskunnasta. Heitä yhdisti se, että kaikki olivat varttuneet branhamilaisuuden piirissä. Se on kristillisperäinen liike, jonka perustaja oli yhdysvaltalainen saarnaaja William Marrion Branham (1909–1965).
”Branhamilaisuus on ankara fundamentalistinen liike, jolle on ominaista, että sen oppi nähdään ehdottoman oikeana. Sen opetuksissa korostuvat voimakkaasti jyrkkärajaiset käsitykset sukupuolirooleista, joiden mukaan naisen tulee hyväksyä miehen auktoriteettiasema”, käräjäoikeus kuvailee selosteessa.
Oikeuden mukaan asianosaiset olivat irtautuneet branhamilaisesta emoyhteisöstään vuonna 2018. He olivat kokeneet toiminnan latistuneeksi ja kaipasivat hurmoksellisuutta.
Hurmosta tarjosi Lehtinen, joka osasi puhua kielillä ja sai ilmestyksiä. Hänen johdollaan syntyi uusi pienyhteisö, joka eli suljettua elämää lopun aikojen odotuksessa.
Alkuun kaikki sujui yhteisymmärryksessä, mutta pikkuhiljaa Lehtisen auktoriteettiasema vahvistui. Hän pyrki järjestelmällisesti esiintymään jumalallisella auktoriteetilla.
Hän ajoi jäsenistä pois riivaajia. Jäsenet istuivat polvillaan maassa pitkiä aikoja, kun Lehtinen huusi ja tuijotti silmiin. Hän hätisti riivaajia myös vyöllä lyömällä. Muut kävivät vuorollaan sylkemässä kasvoille sitä, josta riivaajaa ajettiin.
Naiset hakivat Lehtisen kehotuksesta eron miehistään, jotka sysättiin yhteisöstä syrjään. Lehtinen ilmoitti, että he olivat nyt valmiita ylöstempaukseen.
Alkuvuodesta 2022 naiset muuttivat lapsineen Lehtisen lähelle. Lehtisen seuraava ilmoitus oli, että naiset olivat nyt hänen vaimojaan aiemman vaimonsa lisäksi.
Seksuaalirikokset tapahtuivat tämän jälkeen.
”Käräjäoikeus piti erityisen nöyryyttävänä sitä, että toisilleen sukua olevat asianomistajat joutuivat todistamaan toisiinsa kohdistuvia seksuaalirikoksia, ja äärimmäisen nöyryyttävänä sitä, että Lehtinen taivutti heidät tekemään seksuaalisia tekoja toisilleen”, selosteessa todetaan.
Saatana syötti valheen
Myöhemmin Lehtinen ilmeisesti tuli katumapäälle. Hän ilmoitti tulleensa siihen käsitykseen, että seksi oli sittenkin ollut väärin. Saatana oli syöttänyt hänelle valheen, että naiset olisivat muka olleet hänen vaimojaan.
Käräjäoikeus katsoi, että Lehtinen oli joka tapauksessa taivuttanut uhrit alistumaan teoille, jotka olennaisella tavalla loukkasivat heidän seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan. He olivat Lehtisestä erityisen riippuvaisia, ja Lehtinen käytti riippuvuussuhdetta törkeästi väärin.
Lehtisellä oli uhreihinsa nähden käräjäoikeuden mukaan ”äärimmäinen valta-asema”. Sen hän oli saavuttanut manipuloinnilla.
Uhrit olivat hänen käskystään hävittäneet omaisuuttaan kuten veneen, saunalautan ja asuntoauton. He olivat lopettaneet kotieläimensä rituaalimenoin. Hengiltä lähti ainakin neljä hevosta, koira, kissa, hanhia ja kanoja.
Uhrit olivat päättäneet työsuhteensa ja ajaneet alas yrityksensä. He olivat sallineet Lehtisen leikata pitkät hiuksensa.
Oikeudessa syyttäjät Petri Törmälä ja Emmi Muotio vaativat Lehtiselle ensisijaisesti rangaistusta törkeistä raiskauksista. Teot olivat kuitenkin tapahtuneet ennen seksuaalirikoslakien vuonna 2023 voimaan astunutta muutosta, jossa raiskauksen tunnusmerkistö määriteltiin nykyiseksi suostumukseen perustuvaksi.
Käräjäoikeus arvioi teot vanhan lain perusteella, jolloin ne täyttivät oikeuden mukaan vain perusmuotoisen hyväksikäytön tunnusmerkit. Lehtinen selvisi huomattavasti lievemmällä tuomiolla kuin mihin uusi laki olisi todennäköisesti johtanut.
Lehtinen itse vastusti oikeudessa johtamansa yhteisön kutsumista lahkoksi tai kultiksi. Käräjäoikeus totesi, että termeillä on kielteistä arvolatausta, mutta ei oikeudellista merkitystä. Oikeus ei siksi käyttänyt kumpaakaan termiä, mutta piti olennaisena sitä, että kyse oli Lehtisen tiukasti johtamasta pienestä uskonnollisesta yhteisöstä.
Kirottu lämpöpumppu
Tuomio kiristyksestä liittyi tapaukseen, jossa Lehtisen kotona oli hajonnut ilmalämpöpumppu. Lehtinen väitti lahkon jäsenenä olleen miehen kironneen pumpun. Uhkailemalla hän sai tämän maksamaan ensin korjauskulut ja sitten uuden pumpun, yhteensä yli 10 000 euroa.
Lehtinen uhkasi, etteivät miehet saa muuten tavata vaimojaan ja lapsiaan. Uhri pelkäsi myös väkivaltaa.
”Elias on joskus uhonnut olleensa koulun paras tappelija. Hän kertoi, että jos hän löisi pesäpallomailalla päähän, niin aivot lentäisi pihalle. Tiedän, että Elias on kykenevä väkivaltaan, koska hän on heilunut aiemmin kertomissani alistustilaisuuksissa myös puukon kanssa”, uhri kertoi poliisille.
Kiristyksen osalta poliisin esitutkinta-aineisto on julkinen, toisin kuin seksuaalirikosten.
Lehtinen kieltäytyi kiristysjutun esitutkinnassa vastaamasta poliisille mitään. ”Kuulusteltava ei vastaa kysymykseen”, poliisi kirjasi kuulustelupöytäkirjan jokaiseen kysymyskohtaan.
Kaappasivat lapsensa
Entistä oudommaksi kokonaiskuvion tekee se, että samaan aikaan kun Lehtinen alisti uusiksi vaimoikseen väittämiään naisia, hänen aiempi laillinen vaimonsa pyöritti ryhmäpäiväkotia.
Sen toiminta kuitenkin loppui äkisti loppuvuodesta 2021. Kunta vetäytyi yhteistyöstä päiväkodin kanssa ja vanhemmat ottivat lapsensa pois sieltä.
Taustalla oli muun muassa ”asiakasturvallisuutta vaarantanut tilanne”, jonka luonnetta viranomaiset eivät ole valottaneet sen tarkemmin.
Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin heinäkuussa 2024 Lehtinen ja hänen vaimonsa etsintäkuulutettiin omien lastensa kaappaamisesta. Lapset oli jossain vaiheessa sijoitettu Ulvilaan, josta pariskunta otti heidät mukaansa ja vei ulkomaille. He jäivät kiinni runsasta viikkoa myöhemmin Norjassa.
Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Lehtisen ja vaimon helmikuussa 2025. Kumpikin sai neljä kuukautta ehdollista vankeutta lapsikaappauksesta ja lapsen omavaltaisesta huostaanotosta. Tuomio on lainvoimainen.
Kommentit
Oma kommentti