
Seksikohelluksia, itsetunto-ongelmia ja pakahduttavia onnentunteita riittää uudessa kotimaisessa Rimakauhua ja rakkautta -sarjassa, joka seuraa kolmen pariskunnan elämää arjen, työpaineiden, perheen ja ihmissuhteiden aallokossa.
Brittisarjan uusi versio alkaa MTV Katsomossa 14. marraskuuta.
Takana on villi nuoruus ja edessä keski-iän kriisi – eikä kukaan selviä niistä helpolla. Rimakauhua ja rakkautta on samaistuttava draamakomedia kolmekymppisten pariskuntien, Julian ja Akun, Iriksen ja Tanelin sekä Jonnan ja Peten, elämästä. Kaiken keskellä ovat myös ystävät, joille voi tunnustaa senkin, mitä omalle puolisolleen ei uskalla sanoa.

Sarjaa tähdittävät Minka Kuustonen, Joonas Nordman, Nicklas Pohjola, Saga Sarkola, Aku Sipola sekä Linda Wiklund. Ohjauksesta vastaa Ville Jankeri ja vastaavina tuottajina toimivat Maria Kangas ja Pete Paavolainen. Sarja perustuu 2000-luvun taitteessa ilmiöksi nousseeseen Cold Feet –brittisarjaan. Kotimaisesta adaptaatiosta vastaa käsikirjoittaja Marika Kuortti.
”Meille oli tärkeää sarjaa tehdessä säilyttää alkuperäisen Rimiksen sydän sekä tarkka draaman ja komedian tasapaino. Uusi Rimakauhua ja rakkautta tuo ajattoman tarinan tähän päivään ja Suomeen”, Ville Jankeri kuvaa.
Katso täältä esimakua sarjasta.
Sarjan parit ovat parisuhteen eri vaiheissa rakastumisesta pitkän avioliiton kriiseihin ja vauva-arkeen:
![]() |
Saga Sarkola ja Aku Sipola ovat Julia ja Aku. Heidän rakkaustarinansa on vasta alkamassa. Hurmaava ja humoristinen Aku pelkää sitoutumista, kun taas itsenäinen ja urasuuntautunut Julia kaipaa aitoa läheisyyttä. Vahva vetovoima törmää epävarmuuteen: miten säilyttää oma vapaus ja silti rakentaa yhteistä tulevaisuutta? Suhde on romanttinen, seksikäs ja kipeän tunnistettava kuvaus siitä, kuinka vaikeaa on uskaltaa rakastaa.
![]() |
Minka Kuustonen ja Joonas Nordman ovat Iris ja Taneli. He kamppailevat työuran ja lapsiperhearjen yhteensovittamisessa, vaikka ulospäin vaikuttaa, että heillä on kaikki: pitkä avioliitto, lapsi, rahaa ja hyvä elämä. Kunnianhimoinen Taneli arvostaa menestystä ja statusta sekä uskoo tarjoavansa perheelleen kaiken tarvittavan. Iris kaipaa jotain muuta: vapautta, läheisyyttä ja tunnetta siitä, että hän on muutakin kuin vaimo ja äiti. Iris haluaa toteuttaa itseään, luoda uraa ja olla tasavertainen kumppani. Kaksi ihmistä jakavat saman kodin ja silti elävät täysin eri maailmoissa, mutta rakkaus pitää heidät yhdessä.
![]() |
Linda Wiklund ja Nicklas Pohjola ovat Jonna ja Pete. Jonna on suorapuheinen, käytännöllinen ja temperamenttinen – ulkoisesti vahva, sisimmässään herkkä. Pete on hyväntahtoinen ja leppoisa, mutta ajoittain saamaton. Jonna ja Pete ovat jo siellä, minne Julia ja Aku vasta hapuilevat: parisuhteessa, perheessä ja keskellä yhteistä arkea. Vanhemmuus, väsymys ja vastuun jakaminen koettelevat heidän läheisyyttään. Mitä rakkaudelle tapahtuu, kun elämä tulee väliin?
Näin kaikki alkaa:
Jakso 1: Se oikea
la 14.11. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella
Aku törmää Juliaan, elämänsä naiseen. Peten ja Jonnan armoton lapsentekoprosessi tuo pelot pintaan. Tanelin ja Iriksen käsitykset vanhemmuudesta vievät parin törmäyskurssille.
Jakso 2: Kaikki peliin
la 14.11. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella
Iris pakottaa Tanelin kompromissiin. Jonna ja Pete odottavat spermatestin tuloksia. Alexin ilmestyessä takaisin Julian elämään Akun on laitettava kaikki peliin ja taisteltava naisen rakkaudesta.
Jakso 3: Pesänrakennusvietti
la 21.11. alkaen MTV Katsomo+ -tilauksella
Iristä ottaa päähän, kun Taneli keskittyy kasvattajana epäolennaisuuksiin. Tuleva synnytys nostaa Jonnan ja Peten pelot pintaan. Akun ja Julian paine yhteenmuutosta kasvaa.
Rimakauhua ja rakkautta vain MTV Katsomo+ -tilauksella la 14.11. alkaen. Ensimmäisellä viikolla julkaistaan kaksi jaksoa, sen jälkeen yksi jakso viikossa. Yhteensä jaksoja on kahdeksan.
Sarjan MTV:lle tuottaa ITV Studios Finland.



Kommentit
Oma kommentti