
Miss Suomi Veera Grönlund. (kuva yllä)
Helsingin Kalliossa sijaitseva ravintola Oiva täyttyi ääriään myöten julkisuudesta tutuista sekä vähemmän tutuista, kun toimitusjohtaja Johanna Rönkkö järjesti perinteisen juhlaillan ravintolassaan.
KUVAT: KARI PEKONEN
Porthaninkadulle kokoontui useat julkisuudesta tutut, kuten Miss Suomi Veera Grönlund, Nico Lingman, Kojo, Anna-Leena Härkönen, Taru Valkeapää, Toni Nieminen Susanna Sievinen, Merja Larivaara sekä monet, monet muut.
Ravintolan loistava keittiö oli loihtinut jälleen suussa sulavan ja maistuvan kattauksen, josta ravintola Oiva on erityisen tunnettu.
Ravintola Oiva on jo vuodesta 1940 lähtien toiminut klassikkoravintola Helsingin Kallion sydämessä. Ravintola kunnioittaa vanhaa stadilaista ravintolakulttuuria nykyaikaisesti ja tarjoaa maistuvat kotiruokalounaat, rennon à la carte -menun iltakeittiöstä sekä herkkuja notkuvan viikonloppubrunssipöydän.
Rehellisen suomalaisen ravintolakulttuurin vuoksi lähialueen asiakkaiden lisäksi ravintolaan tullaan pitkienkin matkojen päästä.
Nykyisin Oiva toimii arkisin lounasravintolana, ja iltaisin kortteliravintolana. Iltaisin ruokaa tarjoillaan tiistaista lauantaihin. Ravintolassa on usein iltaohjelmaa, kuten karaokea, kaikille esiintyjille avoimia open stage -iltoja ja bingoa.
Lounaspöytänsä ansiosta Oiva äänestettiin Helsingin Uutisten lukijakyselyssä vuonna 2024 kaupungin parhaaksi buffet-ravintolaksi. Se sai 309 ääntä 1618:n annetun äänen kokonaismäärästä. Sitä ennen ravintola on palkittu kahdesti Suomen parhaana brunssipaikkana.
Alla olevien kuvien kuvaajana toimi televisiosarja Rakkautta ja haaveita Thaimaasta tuttu sekä Iltalehden legendaarisena kuvaajana tunnettu, nykyisin eläkeläiseksi itseään luonnehtiva valokuvaja Kari Pekonen.
Julkkisvieraat ja toimitusjohtaja:








Kommentit
Oma kommentti