S-Pankki varoittaa: Huijausviestejä liikkeellä – tunnista vaara näin!

Puhelin. Kuvituskuva: Kuva: Unsplash.com

S-Pankin nimissä leviää parhaillaan huijaustekstiviestejä, joilla rikolliset yrittävät kalastella pankkitunnuksia, korttitietoja ja muita henkilökohtaisia tietoja.

Pankin mukaan viesteissä vastaanottajaa houkutellaan klikkaamaan linkkiä, joka johtaa rikollisten ylläpitämälle verkkosivulle. Huijauksissa voidaan vedota esimerkiksi tietoturvapäivitykseen, tilin vahvistamiseen, asiakkaan tietojen päivittämiseen tai maksun palautukseen.

– Rikolliset pyrkivät tekemään huijausviesteistä mahdollisimman uskottavia. Viestissä voidaan vedota esimerkiksi tietoturvapäivitykseen, maksun palautukseen tai tilin vahvistamiseen, S-Pankin talousrikollisuuden torjunnan kehityspäällikkö Sira Nieminen kertoo.

Tavoitteena on saada vastaanottaja toimimaan nopeasti ja syöttämään tietonsa huijaussivustolle.

Tästä tunnistat huijausviestin

S-Pankki antaa nyt poikkeuksellisen selvän tunnistusohjeen.

Jos S-Pankin nimissä tuleva tekstiviesti saapuu tavallisesta suomalaisesta tai ulkomaisesta matkapuhelinnumerosta, kyseessä on huijausviesti.

S-Pankin aidot tekstiviestit tulevat lähettäjänimillä SPankki, SBanken tai SBank. Lisäksi pankki käyttää lyhytnumeroita 18266 ja 17144.

Pankki ei myöskään lähetä tekstiviestissä linkkiä verkkopankin kirjautumissivulle tai muulle sivulle, jossa pyydetään heti pankkitunnuksia tai korttitietoja.

Pankkiasiat kannattaa hoitaa S-mobiilissa tai kirjoittamalla itse selaimen osoiteriville S-Pankin verkkosivujen osoite.

Klikkasitko jo linkkiä?

Jos olet klikannut huijausviestin linkkiä mutta et ole antanut pankkitunnuksiasi tai korttitietojasi, pankin mukaan korttia tai tunnuksia ei lähtökohtaisesti tarvitse sulkea.

Laite kannattaa kuitenkin tarkistaa mahdollisten haittaohjelmien varalta ja omia tili- ja maksutapahtumia seurata tavallista tarkemmin.

Jos sen sijaan olet ehtinyt syöttää pankkitunnuksia tai korttitietoja huijaussivustolle, pankki kehottaa toimimaan välittömästi.

Pankkitunnusten sulkupalvelun numero on 09 6964 6820 ja maksukorttien sulkupalvelun 020 333. Molemmat palvelevat ympäri vuorokauden.

Rikosilmoitus poliisille kannattaa tehdä pankille ilmoittamisen jälkeen.

Huijaustekstiviestistä voi lähettää kuvakaappauksen S-Pankille osoitteeseen huijaushavainnot@s-pankki.fi. Tämän jälkeen viesti kannattaa poistaa avaamatta sen sisältämiä linkkejä.

Lähde: S-Pankki

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti