Puolikuu-yhtye tekee paluun, tältä he näyttävät nykyään!

Puolikuu Kuva: Juho Jukkola

Legendaarinen Puolikuu-yhtye teki viime vuonna näyttävän paluun, kun yhtye heräsi uudelleen eloon kuusi vuotta bändin alkuperäisen laulajan ja säveltäjän Kari Pesosen poismenon jälkeen. Yhtyeessä vaikuttavat nyt alkuperäiskokoonpanosta tuttu laulaja-lauluntekijä Kai Jämsä sekä viimeiset kymmenen vuotta kokoonpanossa soittanut Luri Luokkala. Ahkerasti Suomea kiertävältä yhtyeeltä on nyt ilmestynyt uutta musiikkia.

Poprock-yhtye Puolikuu julkaisi uuden singlen perjantaina 30. lokakuuta. Lemmenkipee jääräpää -kappaleessa tarinan päähenkilö haikailee rakkauden perään suureen kaupunkiin. Löytääkö hän sinne milloinkaan vai päätyykö kylän baariin jukeboksiin nojailemaan? Sanat uuteen singleen on tehnyt palkittu laulaja-lauluntekijä Mariska.

– Olemme onnekkaita, saimmehan itse Mariskan mukaan tekemään tähän sanat, yhtye iloitsee.

Kappaleeseen ilmestyy musiikkivideo tämän viikon perjantaina 6. marraskuuta. Luri Luokkalan ohjaamalla videolla muun muassa teleporttaudutaan toiseen maailmaan rakkauden perässä.

– Olen aika visuaalinen ajattelija musiikkia tehdessäni. Esim. jo biisin taustoja työstäessäni keväällä, mietin musiikin sekaan kohtia, joita voisi käyttää videossa, kuten vaikka ensimmäisen a-osan tamburiinin iskut – ja on siellä muitakin. Ideana oli tuoda laulun tarinaa näkyväksi, lempeällä huumorilla höystettynä, Luokkala kuvailee.

Monesta hitistään tuttu Puolikuu tuskin jättää ketään 1900-luvulla syntynyttä kylmäksi. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Ota minut nyt, Makeaa myrkkyä, Nyt loppuu todellisuus ja Viimeiset viisi kilometriä.

Ensimmäinen singlelohkaisu

Ensimmäinen singlelohkaisu paluun tehneeltä yhtyeeltä kuultiin marraskuussa 2025, jolloin ilmestyi kappale Vie minut myrskyistä pois. Puolikuu kiertää taas ahkerasti Suomea ja senhän tietää, että tunnelma on keikoilla katossa alusta loppuun asti.

– Alkoi tulla tunne, että Puolikuun kappaleet ansaitsevat tulla vielä kuulluksi livenä. Kun palasimme estradeille helmikuussa 2025, vastaanotto oli välitön. Ja onhan tämä ollut aivan käsittämätöntä tämä suosio Puolikuun tauon jälkeen. Raahessakin viime kesänä olimme sellaisessa idyllisessä rantamakasiinissa soittamassa. Sinne mahtuu hyvin sata ihmistä, mutta paikalle saapui yli 250. Ravintolassa ei ollut takahuonetta, joten istuimme Lurin mersussa ennen keikkaa ja ihmettelimme, että mistä näitä ihmisiä oikein lappaa,perustajajäsen Kai Jämsä muistelee.

Yhtyeen laulaja ja kitaristi Kai Jämsä tunnetaan myös pitkästä soolourastaan ja lukuisista sävellyksistään. Esimerkiksi Yölinnulle kirjoitetut Preussinpunaista ja Haavoittumatonovat hänen käsialaansa. Luri Luokkala puolestaan muistetaan Clifters-yhtyeen perustajana ja ansioituneena tuottajana.

Tulevat keikat
06.11.26 Huittisten Keila- ja Pelihalli, Huittinen
20.11.26 Hullu Poni, Aura
27.11.26 Irish Bar O´Nelly’s, Iisalmi
28.11.26 Pub Juoma, Valkeakoski
09.01.27 Ravintola Höveli, Turku
16.01.27 Satuman Saluuna, Hammaslahti
23.01.27 Wanha Mestari, Kauhajoki
30.01.27 Ravintola Bluetime, Kalanti
04.02.27 Iskelmä Baari, Playa del Ingles, Kanariansaaret
09.02.27 Iskelmä Baari, Playa del Ingles, Kanariansaaret
12.03.27 Spa Hotel Runni, Runni
13.03.27 Ravintola Talonpöytä, Kuusamo
19.03.27 Nilsiä Pehkubaari, Tahko
10.04.27 Zone, Ruka

Kappale suoratoistopalveluissa

Spotify
Apple Music

Deezer

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Puolikuu

Kommentit

Oma kommentti