Tapio Liinoja ei kaipaa eläkkeelle: ”Vanheneminen pitää ottaa mahdollisuutena”

Terveyshaasteet ovat opettaneet Tapio Liinojan arvostamaan hyvinvointia, jota viihdekonkari vaalii niin koiralenkeillä kuin koripallokentällä. ”Kroppa täytyy pitää kondiksessa.”

Teksti: Juhamatti Nieminen kuvat: Juhamatti Nieminen, Tapio Liinojan kotialbumi ja Artista Filmi

Rakennuksia reunustavat pensaat hehkuvat syksyn väreissä Helsingin Kumpulan puutaloidyllissä. Viihteen moniottelija Tapio Liinoja, 72, tuntee alueen kuin omat taskunsa, sillä hän kotiutui Helsingin kauneimmaksi tituleerattuun kaupunginosaan 40 vuotta sitten. 

Sattuman kautta.

”Ei minulla ollut Kumpulasta mitään tietoa aiemmin. Kiinteistönvälittäjä tänne johdatteli, kun haettiin kämppää. Sillä tiellä ollaan.”

Kumpula muistuttaa pitkän linjan näyttelijä-laulajaa kotipitäjästään Satakunnan Vampulasta. 

”Vettä ja jokea ei ole, mutta vehreyttä riittää. Kyläyhteisökin on pieni. Tämä on ihmisen kokoinen kaupunginosa, jossa kaikki tuntevat toistensa.”

Se näkyy pääraitilla, jossa tunnetulla kasvolla riittää tervehtijöitä ja pysäyttäjiä. 

”Olen edelleen pohjimmaltani maaseudun poika, minkä takia olen täällä viihtynytkin. Tämä on oma maailmansa pääkaupungin muun tohinan keskellä.”

Tapio on lähikaduillaan tuttu näky koiralenkeillä. Villakoirat ovat ilahduttaneet Tapion ja hänen puolisonsa, graafikko Virpi Liinojan (o.s. Wirtanen) arkea reilun kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä kotona vauhtia pitää kaksi villakoiraa, Zamba ja Didi.

”Koirat ovat enemmän Virpin harrastus. Olen enem-män apupoika ja autonkuljettaja”, hän hymähtää.

Tapio ajatteli pitkään, ettei pystyisi asumaan koirien kanssa voimakkaan allergian takia. Villakoirien kanssa allergia ei ole kuitenkaan antanut merkkejä. 

”Luulin, että olen niin allerginen, etten pystyisi ottamaan mitään koiria. Villakoirilla ei ole kuitenkaan aluskarvaa, eikä eläinpölyä”, Tapio tietää.

Tapio on kärsinyt lapsuudesta saakka atooppisesta ihottumasta.

”Ei allergiaa pidä paeta, vaan mennä sitä kohti”, Tapio kannustaa.

Vuosien mittaan koirat ovat sulattaneet raavaan miehen sydämen.

”Nämä ovat fiksuja koiria. Ne pitävät myös liikkeessä, mikä on tässä iässä tärkeää.”

Tupakanpoltto loppui 

Terveydestään Tapio on oppinut pitämään huolta osittain kantapään kautta. Vuonna 2014 hän sai 60-vuotispäiviensä alla niin kovan keuhkokuumeen, ettei henki enää kulkenut.  

”Röökinpoltto jäi siihen. Se oli sairauden hyvä puoli. Ymmärsi, että tupakka kannattaa jättää”, hän tunnustaa.

Tupakkaa Tapion ei ole tuon jälkeen tehnyt mieli.

”Tupakoinnin lopettaminen oli kaikin tavoin loistava päätös. Se on tuottanut paljon hyvää. Olin polttanut kouluajoista lähtien, mutta nyt henki kulkee paremmin ja olo on terveempi.”

Terveydelliset vastoinkäymiset saivat jatkoa keväällä 2019 New Yorkin matkalla, jossa Tapio oli Virpin ja kahden edellisestä avioliitosta olevan aikuisen lapsensa kanssa. Kesken reissun Tapion vointi huononi, minkä myötä hänet kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan.

”Kyseessä oli ilmeisesti keuhkoveritulppa, joka iski kolmantena reissupäivänä. Se ilmenee usein pitkän lentomatkan jälkeen, kuten kävi minullakin.”

Tapion pelastukseksi koitui nopea hoitoon pääsy, josta kerrotaan syksyllä ilmestyneessä Timo Rossin Tapio Liinoja: Sateet tulevat ajallaan (Docendo) -elämäkertakirjassa. Kirjan myötä Tapio kiertää parhaillaan kirjastokiertueella, mikä jatkuu ensi keväälle saakka.

”Onhan tuollaisessa vaaransa. Henkikin voi lähteä, mutta pääsin nopeasti hoitoon. Se oli tehokasta ja kaikki saatiin hoidettua. Onneksi oli matkavakuutus, eikä kymmenien tuhansien dollarien sairaalakuluja tarvinnut itse maksaa”, Tapio huokaa.

Kokemuksen jälkeen Tapio on kiinnittänyt huomiota elintapoihinsa.

”Niitä on pitänyt muuttaa vähän terveellisemmäksi. On pitänyt katsoa, mitä kaikkea syö ja juo. Pitää kroppaa liikkeellä”, Tapio tuumaa.

Kuin Jack Nicholson

Sairaalassa suomalaista kutsuttiin herra Jack Nicholsoniksi, legendaariseksi amerikkalaisnäyttelijäksi, jolta tämä erään naishoitajan mukaan näytti. 

”Se oli hauska heitto, josta syntyi kivaa keskustelua sairaalahenkilökunnan kanssa. Kerroin naishoitajalle takaisin hänen olevan ilmetty soullegenda Aretha Franklin, mikä kirvoitti keskustelua musiikista.”

Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta, kun Tapiota on verrattu jenkkinäyttelijään. Naapuriltaan hän sai aikanaan valokuvan Jack Nicholsonista, jossa tämä irvistää ovenraosta kauhuelokuvassa Hohto (1980). 

”Se on lahja 20 vuoden takaa, tsoukki joltain naapurilta. Rappukäytävän nimitaulussakin lukee asuntomme kohdalla Nicholson. Postilaatikossa on kyllä oikea nimi.”

Vertailu jenkkitähteen ei ole Tapiota häirinnyt.

”Ei ollenkaan. Se on hauskaa. Hän on luonnenäyttelijä, jonka töitä olen seurannut. Hänessä on leikkisyyttä, särmää ja arvaamattomuutta, mitä olen hakenut itsekin. Ehkä meissä on jotain samaa ulkonäössäkin. Ainakin, jos laittaa aurinkolasit päähän”, Tapio kuvaa.

Ulkonäön lisäksi kaksikkoa yhdistää koripallo.

”Hän on NBA-seura Los Angeles Lakersin miehiä. Sitä en tiedä, onko hän pelannut minun tavoin itse lainkaan”, Tapio pohtii.

Hollywoodiin Tapio ei ole ulkonäkökaimansa perässä haikaillut.

Töitä Tapiolla on riittänyt Suomessa, jossa hän on luonut uraa niin näyttelijänä kuin laulajana. Näyttelijänä tunnettavuutta toi etenkin Timo Koivusalon ohjaama Kulkuri ja joutsen -elokuva (1999), jossa Tapio hurmasi pääroolissa kansallissankari Tapio Rautavaarana (1915–1979).

”Se oli iso juttu. Kiinnostus elokuvaa kohtaan oli suurta, kun Rautavaara oli ollut niin valtava urheilun ja viihteen ikoni”, Tapio muistelee.

Urheilussa Rautavaara saavutti olympiakultaa Lontoon vuoden 1948 kisoissa keihäänheitossa, josta myös elokuvan Tapiolla on kokemusta nuoruudesta.

”Nuorena tuli heitettyä. Serkkuni oli kovempi. Hän heitti 80 metriä, kun minulla keppi lensi 20–30 metriä.”

Lapparit nousi suosioon

Kannuksensa esiintyjänä Tapio oli saanut Lapinlahden Linnuissa, jota hän oli perustamassa vuonna 1983. Katusoittoyhtyeestä tuli nopeasti yksi Suomen suosituimmista bändeistä, joka teki huippuaikoinaan yli 200 keikkaa vuodessa.

”Olimme parhaimmillaan hieno ja yhtenäinen veljeskunta. Mitään ei tehty väkisin ja pakottamalla, vaan kokeilemalla kaikkea mahdollista. Paljon saatiin aikaiseksi. Niin television sketsiviihteessä kuin musiikissa.”

Samoihin aikoihin Lappareiden perustamisen kanssa aukenivat ovet teatterimaailmaan, jossa Tapio teki debyyttinsä vuonna 1982 Helsingissä KOM-teatterin Betoniyö-näytelmässä. 

Teatterin myötä Tapio jätti taakseen toimittajan työt, joita hän oli tehnyt nuorempana.

”Se on ratkaisu, jota en ole katunut. Toimittajan työstä on tullut niin hektistä, ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia siinä hommassa nykyään.”

Nuorempana Tapio soitteli paikallisissa rokkiyhtyeissäkin, mutta muusikoksi maestro ei itseään koe.

”En ole muusikko. En osaa soittaa pianoa, enkä kitarakaan. Laulaminen on ollut minun juttuni. Biisien kirjoittamisen lisäksi.”

Laulamista ja näyttelemistä konkari ei pysty erottelemaan.

”Ne ovat kulkeneet käsi kädessä. Kummassakin löytyy hyvät puolensa, minkä takia olen molempia tehnytkin. Kun tekee biisin, se on nautinnollista. Samoin kirjoittaminen muutenkin. Näyttelijänä olen saanut hienoja rooleja, musiikissakin olen päässyt tekemään yhteistyötä osaavien kollegoiden kanssa”, Tapio taustoittaa.

Yhteistyötä Tapio on tehnyt niin edesmenneiden Pedro Hietasen ja Esa Pulliaisen kuin edelleen keikkailevan Olli Ahvenlahden kanssa.

”Kaikki on vienyt eteenpäin. Se on ihan oleellista, keiden kanssa on päässyt tekemään duunia.”

Pyrki eduskuntaan

Lähellä oli, ettei metsäteknikkoisän ja opettajaäidin lapsesta olisi tullut toimittajan lisäksi poliitikkoa. Vuonna 1979 Tapio pyrki eduskuntaan Kokoomuksen Nuorten Liiton ehdokkaana. Tapio jäi rannalle reilulla tuhannella äänellä, minkä jälkeen hän jätti politiikan taakseen.

”Kiinnostus lopahti. Kunnioitan yhteisten asioiden päättäjiä, mutta se olisi vaatinut toistenlaista asennoitumista. Olisi joutunut jahnaamaan asioista, enkä jaksanut sitä.”

Vuosien varrella Tapiota on kysytty ehdokkaaksi eri puolueista, mutta hän ei ole kosiskeluille lämmennyt. 

”Seuraan politiikkaa mielelläni, luen poliittista historiaa, mutta pysyttelen mieluummin sivussa.”

Eläkevuodet eivät Tapiota innosta, vaikka marraskuun alussa mittariin tuli 72 vuotta. Ikääntymisestä taiteilija ei ota stressiä.

”Vanheneminen on väistämätöntä. Turha sitä on alkaa liikaa miettiä. Siitä ei seuraa mitään hyvää, vaan parempi ottaa se annettuna mahdollisuutena”, Tapio linjaa.

Kunnostaan Tapio pitää huolta koripallon avulla, jota hän harrastaa kahden viihdetaiteilijoista kootun poppoon, Heldelmäkorin ja Rockin Hyena Brothersin riveissä.

”Koripallo on hyvä kuntoilumuoto, jossa pääsee ottamaan muutamia juoksuaskelia ja saa hikeä pintaan. Se on tärkeintä, kun pomppu ja pituus eivät donkkauksiin riitä.”

Matkailu on yksi Tapion intohimoista, josta hän nauttii yhdessä puolisonsa Virpin kanssa. Pari on ollut yhdessä liki 30 vuotta. Naimisiin he menivät vuonna 2002.

”Huumorintaju ja samanlainen suhtautuminen elämään ovat olleet tärkeitä”, Tapio kiittelee.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti