Team Pyöreät Byllyt antaa kiloille kyytiä

Taina LeppälahtiOlipa kerran neljä täydellistä vantaalaisnaista, jotka päättivät muuttua entistä täydellisemmiksi ja tehdä nykyiselle olomuodolleen jotakin. Tavoitteena oli neljässä kuukaudessa vähintään kymmenen kilon pudotus per leidi.

Koko hankkeen sielu ja käynnistävä voima on sairaalassa tekstinkäsittelijänä työskentelevä Taina Leppälahti, 50, joka perusti facebookiin kaverinsa kanssa suljetun laihdutusryhmän. Kun porukka oli saatu kokoon, Taina otti yhteyttä luontaistuoteyritys Harmoniaan, jossa näytettiin hankkeelle vihreää valoa ja luvattiin antaa tarvittavat valmisteet laihdutusryhmän käyttöön.

– Päätettiin ruveta pudottamaan painoa ihan sadalla. Ainakin motivaatio on kunnossa. Meitä on ryhmässä 12 henkeä, joista me neljä lähdimme tähän juttuun mukaan. Muilla on muita konsteja, ja voimme sitten vertailla tuloksia viikoittain, kun joudumme ilmoittamaan pudonneet kilot ja kadonneet sentit reisistä, vyötäröstä, lantiosta ja rinnoista, Taina kertoo.

– Punnitus ja mittaus tapahtuvat aina kerran viikossa samana päivänä vuoden loppuun asti. Salaryhmän nimi on muuten Team Pyöreät Byllyt!

Tainan perheeseen kuuluu rakennusalalla työskentelevä Repe, 52, sekä kolme kissaa. Lapsia Tainalla ei ole.

Tarja Grönholm, Taina Leppälahti, Jaana Kärkinen ja Pia Mäkitaipale– Tavoitteena on, että kun aloitimme elokuun lopussa laihdutuskuurin, jokainen meistä pudottaisi painoaan vähintään 10 kiloa vuoden loppuun mennessä. Saas nähdä, lähtevätkö läskit vai ei, mutta yritys on ainakin kova.

Tainan omat ylipaino-ongelmat alkoivat harha-askeleesta.

– Kävelin portaita alaspäin ja astuin tyhjään, jolloin selkääni tuli välilevyn pullistuma. Selkää ei  tapahtuman jälkeen leikattu, koska olin kuulemma liian nuori, joten tilanne on pysynyt entisellään. Olen yrittänyt pärjätä lääkkeiden avulla.

Selkäongelmien lisäksi Tainalla on kohonnut verenpaine. Aikoinaan hän on myös altistunut homeelle, ja kun tavalliset ihmiset saavat flunssan, Taina kehittää itselleen keuhkoputken tulehduksen, joka vaatii kortisonia. Hän on myös allerginen ampiaisille, mehiläisille ja hunajalle.

– Ylipaino on kertynyt kymmenen viime vuoden aikana, hän huokaa.

– Sitä on nyt mielestäni 15-20 kiloa. Mies sanoo aina, että sekin on tavallaan kirous, että osaan tehdä niin hyvää ruokaa, koska sitä tulee syötyä. Bravuureita on monta, mutta esimerkiksi lihasta uunissa tehty Musta Pekka -ruoka on oikeesti hyvää.

– Varsinainen pahe on kuitenkin Pepsi. On olemassa alkoholisteja ja sitten on pepsiholisteja.

Taina lupaa myös lisätä liikuntaa ja syödä vähemmän kuin ennen. Hänellä on ollut hyvin epäsäännöllinen ruokarytmi ja nyt hän sanookin opettelevansa syömisen uudestaan.

– Olen ennenkin yrittänyt laihduttaa ja vuosien varrella olen pudottanut painoa ainakin 50 kiloa, hän nauraa.

Tarja GrönholmToimisto- ja hoitotöitä tekevän Tarja Grönholmin, 44, tavoitteena on saada katoamaan vähintään 10 kiloa. Kaikki sen yli menevä on silkkaa bonusta. Tarjan mies työskentelee autoilijana ja perheeseen kuuluu kolme aikuistumisen kynnyksellä olevaa tyttöä ja kuusivuotias poika. Ylipainoa Tarja arvelee itsellään olevan 10-15 kiloa.

– Ainoat paheeni ovat suklaa ja cola, hän huokaa.

– Yksi syyllinen on jo kahdeksan vuotta kestänyt talonrakennusprojekti, joka on pistänyt välillä niin koville, että on tullut palkituksi itsensä suklaalla, colalla ja roskaruualla. Kiloja tosin alkoi tulla jo alle kolmekymppisenä hormonikierukan asentamisen jälkeen. Sillä tiellä tässä oikeastaan ollaan, ja tilanne on koko ajan sen jälkeen pahentunut.

Myös Tarjan verenpaine kohosi niin, että hän joutui lääkekuurille. Koska hänellä on diabeteksen suhteen sukurasitusta, painon pudottaminen on varmasti hyväksi sekä verenpaineelle että verensokerille.

– Kun sen 10 kiloa saisi pois ja 15 kiloa olisi jo vallan plussaa. Itse asiassa olen jo vuodenvaihteesta lähtien tiputtanut seitsemän kiloa, mutta tarkoitus on pudottaa vielä 10 kiloa vuodenvaihteeseen mennessä.

Jaana KärkinenKirjanpitäjä Jaana Kärkinen, 49, arvelee olevansa vain seitsemisen kiloa ylipainoinen, mutta kymmenenkin saa kadota. Jaana on eronnut ja hänellä on kaksi jo kotoa pois lentänyttä aikuista lasta. Jaana on vuosia sitten pudottanut painoaan Painonvartijoissa, mutta homma meni sahaamiseksi, sillä kilot tulivat takaisin, kun hän lopetti ja kun motivaatio loppui.

– Olen aina ollut pikkuisen pyöreä ja lasten myötä kiloja tuli lisää. Minulla ei ole mitään erityistä herkkua, joten en ymmärrä, mistä kiloja on kertynyt. Uskon vakaasti, että tämä meidän laihdutusprojektimme onnistuu.

Pia MäkitaipaleSamaa mieltä on myös Pia Mäkitaipale, 39. Toimistotöitä tehnyt Pia on juuri tällä hetkellä työtön, mutta etsii hommia innokkaasti. Pian elämänkumppani työskentelee autonasentajana. Pian 18-vuotias poika on jo muuttanut maailmalle.

Pialla on synnynnäinen sydänvika, joka alkaa puristaa, jos hän rupeaa liikkumaan ahkerammin. Polkupyöräilemään hän kuitenkin pystyy.

– Ylipaino rasittaa sydänlihasta. Muita terveysongelmia minulla ei ole, mutta painan 132 kiloa. Olen 178 cm pitkä. Ajatuksena on laihduttaa 30 kiloa ja vuoden loppuun mennessä siitä on saatava pois vähintään 10 kiloa.

– Olen saanut kiloni makaamalla ja olematta tekemättä mitään. Ja syömällä grillikylkeä. Olen ottanut äijien roolin, Pia viisastelee.

Terveys-Hymy seuraa tulevissa numeroissa leidien taistelua liikakiloja vastaan!

Täältä voit lukea viimeisimmästä kuulumisista.

Teksti: Reijo Ikävalko

Kuvat: Miguel Vera

Terveys-Hymy 10-10

Teksti: Hymy
Avainsanat: laihdutus, painonpudotus, Team Pyöreät Byllyt, ylipaino

Kommentit

hienoa ja rohkeaa Team Pyöreät byllyt!!!!

tsemppiä jatkoon, te pystytte siihen ja niin me muutkin!!!!

Oma kommentti